Kaipausta auringonpaisteessa

IMG_2823

Ilmeisesti ulkomailla oleskelussani on saavutettu piste, jossa sitä alkaa kaivata jotain kotimaasta. Arvatkaa, mitä tällä hetkellä kaipaan Suomesta? Kaikista maailman asioista?

Suklaarusinoita ja kauppojen aukioloaikoja. Kyllä, luitte oikein: aukioloaikoja. Ranskan pikkupaikoissa – kuten täällä – aukioloajat ovat satunnaisia ja ne pitää vain opetella. Ensinnäkin, sunnuntai on vapaapäivä. Tämä selvä. Mutta niin on monissa paikoissa myös maanantai. Pikkuliikkeet ja monet pankit ovat maanantaisin kiinni. Ja keskiviikko on koululaisten vapaapäivä, eli silloin leipomot ja jotkut muutkin paikat ovat kiinni (nämä liittyvät toisiinsa, en ole ihan varma miten).

Sitten on lounastauko, eräänlainen siesta, joka vaihtelee kaupasta toiseen. Se on siinä klo 12-15 välisenä aikana, joskus se kestää klo 15.30 saakka. Jos haluaa pelata varman päälle, kannattaa siis shopata joko aamupäivällä tai klo 16 jälkeen.

Uimahallien aukioloajat ovat jo korkeamman tason matematiikkaa enkä nyt mene siihen, alkaa ottaa liikaa päähän.

Ravintolat ovat auki lounasaikana ja illallisaikana. Illallisaika alkaa klo 19, ei sekuntiakaan aikaisemmin. Eli jos sinulla on nälkä klo 14.30 ja 19 välisenä aikana, niin voi voi. Syö sämpylä. (Ja kyllä niitä täällä syödäänkin.)

Onneksi olen luonut luottamukselliset suhteet Fontainebleaun japanilaiseen ravintolaan. He päästävät minut sushilounaalle vaikka klo 16. Ehkä lähetän heille kukkia kiitokseksi, kun muutan täältä pois.

Kaipaan myös ystäviä, mutta ystävät ovat kosmisella tasolla aina läsnä, ymmärtänette mitä tarkoitan.

Jotta ei mene ihan valitukseksi, tässä asioita joista iloitsen: auringonpaiste, ulkouimala läheisessä Nemoursin kaupungissa (joka onneksi on koko kesän auki, ilman lounas- tai muitakaan taukoja), halvat kiinalais-korealaiset take away -ravintolat (nekin ovat aina auki), ranskalaisten ystävällisyys ja aina niin upea arkkitehtuuri.

Kaikkea ei voi saada kerralla.

IMG_2776_1

IMG_2781_1

Kaksi viimeistä kuvaa on otettu Fontainebleaun linnan puistosta. Suosittelen matkakohteeksi. Puisto on valtava ja sinne pääsee ilmaiseksi.

p.s. Uusimmassa Oliviassa on kirjoittamani juttu unettomuudesta. Sitäkin suosittelen.

Mainokset

Hopeista valoa etsimässä

IMG_2763_1

Grez-sur-Loingiin hakeuduttiin 1800-luvun lopulla maalaamaan ranskalaista joki- ja maalaismaisemaa. Grezin valoa kuvattiin utuiseksi ja hopeanhohtoiseksi.

Olen joka aamu katsellut parvekkeeltani, että missä se kuuluisa valo on. Joinain päivinä joelta toki nousee utua, mutta että hopeista? Hmm.

Tänään on ollut puolipilvinen päivä ja ehkä, siis ehkä, sain kiinni tästä valohommelista. Valossa tosiaan saattaa olla pieni hopeinen vivahde.

IMG_2756_1

Joskus on pakko päästä matkalle

Ranskalaisessa pikkukylässä satoi viikon putkeen. Alkoi tuntua siltä, että olemme jääneet vedenpaisumuksen keskelle ja kaikki järkevät ihmiset ovat lähteneet karkuun. Tai ylipäätään kaikki ihmiset.

Oli siis pakko lähteä matkalle. Ihan minne tahansa, jossa on pari palmupuuta ja aurinkoa. Ja mieluummin edullista kuin kallista. Matkakohteeksi valikoitui Espanja, monestakin syystä.

Täällä meri kohisee ja palmut huojuvat. Parasta on se, että ei ole kiire. Miehellä tilanne on toinen, koska hänen pitää tehdä töitäkin.

389_1

Matkalukemiseksi valikoitu pari kiinnostavaa kirjaa, kuten Pentti Saarikosken kaikki runot. Juuri nyt ehdoton ykkönen on kuitenkin Peter Høegin Norsunhoitajien lapset. Kirja on i-h-a-n-a. En halua sen enempää analysoida sitä, koska tekstin repostelu vain köyhdyttää lukukokemusta. Tyydyn siis toteamaan: kannattaa lukea.

Teksti on sopivan ironista omaan makuuni. Lisäksi sieltä löytää totuuksia rakkaudesta. Kuten:

Maapallon väestön voi jakaa kolmeen ryhmään: ensimmäiseen ryhmään kuuluvat kaipaavat jotakuta, joka on jättänyt heidät, toiseen ryhmään kuuluvat kaipaavat jotakuta, jota eivät ole vielä kohdanneet, ja kolmanteen kuuluvilla on jo joku, jolle he vain eivät osaa antaa tarpeeksi arvoa, ennen kuin tämä joku hylkää ja jättää heidät, jolloin he siis löytävät yllättäen itsensä ensimmäisestä ryhmästä.

Pidetään mielessä.

Maailmaan ei kuitenkaan voi suhtautua vakavasti, kun hiekka kutittelee varpaita ja ainoa tähdellinen kysymys on, mistä rantabaarista tänään haen lounassämpyläni.