Kiitos Espanja

IMG_1990_1

IMG_2003_1

Kävin matkalla ja tulin takaisin.

Vielä kaksi vuotta sitten en ollut ikinä käynyt Espanjassa. (Kanarian saaria ei lasketa.)

Myönnän, minulla oli ja on edelleen pahanlaisia aukkoja matkailusivistyksessä. En ole esimerkiksi ikinä käynyt USA:ssa tai Venäjällä. (Toisaalta olen asunut monessa Euroopan maassa ja reissannut Aasiassa.)

Espanjan suhteen olen nyt ottanut vahinkoa takaisin. Tämä oli viides Espanjan-matkani kahden vuoden sisällä.

IMG_1995

IMG_1982

Tällä kertaa kohteena Malaga, Fuengirola ja muutama kylä lähistöllä, kuten Bronda ja Mijas.

Otin kirjapinon mukaan. Luin yhden (huonon) kirjan menomatkalla. Sitten en enää jaksanut. Otin myös kesämekkoja mukaan. Niitäkään ei tarvittu, vaikka aurinko paistoikin.

Malaga on nouseva matkailukohde. Siellä on tyylikkäitä ravintoloita, kulttuuria ja tunnelmaa. Voisin vaikka asua siellä. Jollain vanhan kaupungin kapealla kujalla. Ihaillen katujen kuhisevaa elämää, juoden Riojan viinejä ja syöden fusion tapaksia – tapaksia modernilla vivahteella.

Sitä odotellessa. Ja pitäisi varmaan ratkaista sellainen pieni yksityiskohta kuin rahoitus.

IMG_1988

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s