Rajoista ja rajattomuudesta

Iida Rauman kirja Seksistä ja matematiikasta

Iida Rauman kirja Seksistä ja matematiikasta on yksi parhaista viime aikoina lukemistani kirjoista.

Täytyy myöntää, että ensimmäiset parikymmentä sivua luettuani ajattelin jättäväni kirjan kesken. Pelkäsin, että kirja kertoo vain vaivaannuttavista ruumiillisuuteen liittyvistä teemoista. No, kertoo se niistäkin, mutta niin paljon muustakin. Kun pääsin alun ohi, kirja veti täysillä mukaansa.

Päähenkilö Erika on sisäänpäin kääntynyt matemaatikko, jonka on pakko palata kotimaahansa Suomeen. Toinen päähenkilö, biologianopiskelija ja kirjastonhoitaja Tuovi, etsii seuraa nettipalstoilta. Tarina kasvaa moniulotteiseksi kudokseksi, jossa juonenlangat risteilevät keskenään. Silti juoni ei hajoa käsiin, vaan pysyy hienosti kasassa. Loppuratkaisusta voidaan olla montaa mieltä, mutta ei siitä sen enempää.

Itseäni kiinnosti erityisesti se, miten huolettomasti Rauma yhdistelee esseemäistä tekstiä ja toisaalta vetävästi kirjoitettua, juonivetoista tarinaa. Vaikka maailman epäkohdat tulivat käsitellyksi, ei silti tullut sellaista tunnetta, että lukijalle halutaan kovasti opettaa jotain.

Kirja tosiaan kertoo seksistä ja matematiikasta, mutta myös ekokatastrofeista, sukupuolista, perhesuhteista, kummituksista ja koirista. Ja ihmisyyden rajoista, siitä kuinka pitkälle kunkin on mahdollista mennä.

Vahva suositus.

Mainokset

Kevät

IMG_2266_1

Blogini oli levähdystauolla, mutta nyt olen palannut. Terve taas!

Taukoon oli monia syitä. Olen kirjoittanut. Olen järjestänyt asioita. Olen matkustanut. Aloitin pari uutta harrastusta (ja jätin ne kesken). Ennen kaikkea olen halunnut kasata ajatuksiani ja päättää, minkälaisia jälkiä haluan maailmaan jättää – tämä koskee myös digitaalista maailmaa. Siispä tähän päivään sopiva ajatus:

Maailman ainut ilo on aloittamisessa.
– Cesare Pavese

Palaan asiaan pian ja tarkoitan sitä.