Nainen junassa (ja dekkareita kaihtavan tunnustuksia)

Nainen_junassa_hawkins

Heti alkuun täytyy sanoa, että en varsinaisesti pidä dekkareista. Enkä trillereistä, jos niissä on dekkarimainen kaava. Tarkemmin sanottuna en pidä siitä, että lukijan kiinnostuksen ylläpitämiseksi kirjassa on tappamista ja/tai väkivaltaa. Dekkareiden peruskaava on yleensä rasittavan kliseinen. Rikostutkijat ovat elämän kolhimia, eronneita, rosoisia yksinäisiä susia. On rikospaikkatutkintaa, on mieleen hiipiviä epäilyksiä. On verta, on ruumis.

Mutta. Pidän kyllä siitä, että saan jännittää kirjan mukana. Pidän siitä, että kirjassa ratkaistaan arvoitusta, ja että ratkaisu kerrotaan lopussa, ikään kuin palkintona lukusuorituksesta.

Olen viime aikoina ollut kiinnostunut kirjoista, joissa olisi trillerimäinen juonenkuljetus, mutta ilman tappamista.

Välietapiksi sopii Paula Hawkinsin kirja Nainen junassa.

Kirja on ollut jättimenestys anglosaksisessa maailmassa, ja USA:ssa sitä on myyty jo puolitoista miljoonaa kappaletta.

Nainen junassa ei ole tyypillinen trilleri. Kyllä, siinäkin tapahtuu rikos ja sitä lähdetään ratkaisemaan. Päähenkilö ei kuitenkaan ole poliisi, vaan satunnainen sivuhenkilö, joka sattuu näkemään jotain junan ikkunasta. Väkivallalla ei mässäillä.

Päähenkilö Rachelilla on alkoholiongelma ja ikävästi päättynyt avioliitto. Hän tarkkailee junasta Jasonia ja Jessia – nimet hän on antanut heille itse. Sitten Jess katoaa, ja Rachel sekaantuu tutkimuksiin. Jasonin ja Jessin talon lähellä on Rachelin oma entinen koti, ja tavallisen lähiön julkisivujen takaa löytyy erilaisia ongelmia.

Kirja vei mukanaan aina puoliväliin saakka. Ahmin kirjaa, ja halusin lukea vielä muutaman sivun, vaikka olisi pitänyt jo mennä nukkumaan. Puolivälin jälkeen jännite herpaantui ja loppuratkaisun saattoi jo arvata.

Parasta kirjassa oli päähenkilön epätyypillisyys ja ongelmat. Hän ei ollut samastuttava, mutta saa silti lukijan sympatiat.

Luin kirjasta muutamia arvioita ja monissa kiiteltiin yllättävää loppuratkaisua. No, ei se mielestäni ollut erityisen yllättävä. Toki se sen verran kiinnosti, että kirja piti lukea nopeasti loppuun saakka.

Kritiikistäni huolimatta kirja oli hyvä askel epätrillerimäisen trillerin etsinnässä, ja viihdyin sen parissa. Ei ehkä kirjallisuuden tuleva klassikko, mutta loistavaa kesälukemista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s