Parasta edessä

IMG_3487

Nyt on niin, että olen saanut monta omaan elämään liittyvää projektia päätökseen. Kippis sille!

Alkavan kesän kunniaksi voin suositella rannoilla notkumista ja lukemiseksi Jonathan Franzenia. Suositus pätee kaikkiin hänen kirjoihinsa. Juuri nyt luen Puritya, mutta vielä enemmän olen pitänyt hänen aikaisemmista teoksistaan. Ehkä eniten Muutoksia-kirjasta vuodelta 2001. Franzen kirjoittaa käsittämättömän hyvin neuroottisista ihmisistä ja perheiden vinksahtaneista suhteista. Eli lähes kaikista meistä.

Photo of Suvi Vaarla

IMG_3465

Mainokset

Kevät

IMG_2266_1

Blogini oli levähdystauolla, mutta nyt olen palannut. Terve taas!

Taukoon oli monia syitä. Olen kirjoittanut. Olen järjestänyt asioita. Olen matkustanut. Aloitin pari uutta harrastusta (ja jätin ne kesken). Ennen kaikkea olen halunnut kasata ajatuksiani ja päättää, minkälaisia jälkiä haluan maailmaan jättää – tämä koskee myös digitaalista maailmaa. Siispä tähän päivään sopiva ajatus:

Maailman ainut ilo on aloittamisessa.
– Cesare Pavese

Palaan asiaan pian ja tarkoitan sitä.

Matkoja

WP_000194

WP_000179 (1)

Lähteä ja palata. Olla välitilassa, vieraassa paikassa, ilman rutiineja.

Marras- ja joulukuun pimeät illat tekevät levottomaksi. Ajatukset karkaavat muualle, vaikka itse pysyn täällä.

Onneksi matkoja on tiedossa. Niitä pitää aina olla suunnitteilla.

Nämä kuvat ovat lokakuulta Prahasta. Kävin siellä elämäni ensimmäistä kertaa. En tiedä miksi en aikaisemmin ole päässyt sinne saakka. Haluan mennä ehdottomasti uudestaan, vaikka sitten kun on lämmin mutta ei vielä liikaa turisteja, ehkä toukokuussa.

Olimme ajatelleet, että maanantai on viikonloppulomamme turistipäivä, mutta suurin osa museoista oli kiinni. Näinhän ne maanantaisin tuppaavat olemaan, jotenkin se vain pääsi unohtumaan. Ainostaan yksi museo oli kaupungintorin laidalla auki. Siellä oli Andy Warholin ja Jan Saudekin näyttely. Jälkimmäisen töistä muutama kuva. Oikeastaan se visiitti riitti turistivelvollisuuksista. Loppuaika kului ravintoloissa ja kävellen. (Muistaakseni Mika Waltari on käyttänyt termiä turistivelvollisuus, jolla hän tarkoitti jokaiselle turistille pakollisten monumenttien ja museoiden näkemistä. Vasta kun ne on nähty, varsinainen loma voi alkaa.)

WP_000200 (1) WP_000199 WP_000185 (1) WP_000192 WP_000196 (1) WP_000176

WP_000203 (1) WP_000201 (1)

Mielenrauhaa

IMG_3408_1

Olen ollut poissa blogimaailmasta, oikeastaan kaikesta sosiaalisesta mediasta, mutta nyt olen palannut.

Kesä meni kirjoittaessa, hieman matkustellessa (ah, Italia!) ja erinäköisiä asioita hoitaessa. Näihin asioihin luetaan yksi lainassa ollut espanjanvesikoira.

IMG_2046_1

IMG_3289

Joskus vetäytyminen tekee hyvää.

Maailma ympärillä tuntuu muuttuneen rauhattomaksi ja ennustamattomaksi, ihmiset vaikuttavat oudon vihaisilta. En tiedä, perustuuko tämä mihinkään muuhun kuin tunteeseen. Ehkä ei.

Välillä koen, että Facebook tai etenkään Twitter eivät sovi minulle. En halua aina ottaa kantaa; haluan pohtia asioita, mietiskellä rauhassa, haluan oppia ja ymmärtää, en halua järkyttyä tai järkyttää.

Olen liian hidas kiihkeään somemaailmaan.

Mielenrauhan säilyttäminen kaiken kohinan keskellä on entistä tärkeämpää, ja nyt on tultu siihen pisteeseen, että on otettava kovat keinot käyttöön. Nimittäin self-help-oppaat. Mielenrauhan ykkösguru, Eckhart Tolle, pyysi että ottaisin hänet kirjahyllystä esille. Avasin kirjan The Power of Now:

The greater part of human pain is unnecessary. […] The pain that you create now is always some form of nonacceptance, some form of unconscious resistance to what is.

Siinähän se on jo sanottu. Jos elää menneisyydessä tai tulevaisuudessa, kärsii. Jos ei hyväksy sitä mitä on, kärsii.

Tämä mielessä, kohti aurinkoista viikonloppua.

Parasta juuri nyt

IMG_3361_1

Aurinko on valaissut maailmamme, ainakin täällä Helsingissä. Minäkin tepastelin koko viikonlopun ulkona ja käänsin kasvot kohti valoa.

Tosiasiassa tuuli oli meren äärellä niin kylmä, että korvat jäätyivät. Piposta huolimatta. Ei se mitään, tänään uusi yritys ja lämpimämpi pipo päähän.

Aurinkoisten kävelyjen ja lämpimän vaatetuksen ohella haluan suositella kahta kirjaa. Voittajien joukossa on tietenkin helppo seisoa, eli kyseessä on vuoden 2014 Finlandia-voittaja, Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät ja HS:n esikoiskirjapalkinnon saaja Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia. Puolet Suomesta on varmasti jo lukenut kyseiset kirjat, mutta itse olen aina vähän jälkijunassa.

Kerrankin olen sitä mieltä, että palkinnot ovat menneet oikeaan osoitteeseen.

Valtosen kirja on hieno aikalaisromaani. Sitä lukiessa tuli tunne, että käsissä on käännetty amerikkalainen bestseller (ja toivottavasti siitä käännettynä tuleekin bestseller anglosaksisessa maailmassa).

Kirjaa on myös kritisoitu siitä, että tuntuu käännöskirjallisuudelta. Minusta se on sille vain eduksi. Kirja on täydellisen juonivetoinen, eli kielellä ei leikitellä ollenkaan. Tarina kuljettaa.

Entisenä yliopiston jatko-opiskelijana sain lisäkiksejä suomalaista yliopistojärjestelmää kritisoivista kohdista. Itse pystyn vertailemaan suomalaista ja ranskalaista korkeakoulumaailmaa, ja onhan se pakko sanoa, että suomalaisessa yliopistomaailmassa meininki voi välillä olla hieman, noh, väsynyttä.

Ja sitten Kissani Jugoslavia. Mikä kirja! Loistava. Erilainen. Piristävä. Olen aikaisemminkin todennut, että en välttämättä pidä maagisrealistisesta kerronnasta, mutta tässä se tehdään tyylillä.

Kirjan jälkeen jää pohtimaan keltaraidallisia kissoja ja kiemurtelevia käärmeitä ja niiden symboliikkaa.

IMG_3367_1

Viime aikoina tapahtunutta

photo 3_1

WP_000085_1

WP_000087

Kaikkea on tapahtunut eikä sittenkään mitään mullistavaa.

Jälleen yksi muutto takana (jo neljäs vuoden sisällä!). Lyhyt paluu takaisin työelämään. Putkiremontti valmistunut.

Joulun vietin miehen kanssa Barcelonassa. Parina ensimmäisenä päivänä oli +16 astetta ja aurinkoista. Verrattavissa Suomen kesään! Tapaksia ja cavaa, mikäs sen parempaa.

Keskustelin eilen ystäväni kanssa siitä, että kun maailma ympärillä muuttuu entistä hallitsemattomammaksi, tekee mieli keskittyä omaan mikrokosmokseen. Viime aikojen maailmanpoliittisia tapahtumia voi kuvata mielestäni vain yhdellä sanalla: ahdistava.

Makrokosmokseen pieni ihminen ei voi vaikuttaa, mikrokosmokseen sen sijaan voi. Omassa pienessä maailmassani vietetään laatuaikaa ystävien ja hoitokoiran kanssa. Unohdetaan hetkeksi maailmantuska ja ekokatastrofit. Syödään blinejä ja laskiaspullia. Luetaan hyviä kirjoja. Kirjoitetaan. Nukutaan.

Loistavaa viikonloppua ystäväiset!

IMG_3318_1

Marraskuuta

Hei ihminen! Jos olet miettinyt, minne aurinko on kadonnut, voin kertoa että viimeksi se on nähty Munkkiniemessä. Edellisestä näköhavainnosta on tosin jo useita päiviä.

Kun ikkunasta katsoo ulos, näyttää siltä, että kaikki värit ovat liuenneet maailmasta. Auringon paistaessa tilanne on toinen.

Munkkiniemen ranta on marraskuussakin kaunis paikka. Kultaiset kaislat heiluvat tuulessa, koirat juoksevat rantapolkua häntää heiluttaen, ja minä ihmettelen maailmaa siellä seassa.

Suvi Vaarla

2

4

Kuvat: Tanja Räsänen.

Tyhjä kirjahylly

IMG_3163_1

Olen muuttanut kaksi kertaa kuukauden sisällä. Se on aika paljon. Lisäksi elämässä on tapahtunut kaikkea, jota voisi kutsua yleisnimellä säätäminen.

Muutto numero 1 johtui muutosta Ranskasta Suomeen. Muutto numero 2 puolestaan putkiremontin alta pakenemisesta. Pakkasin kirjani muoviin ja jätin ne remontin keskelle.Tällä hetkellä kirjahylly tilapäisasunnossa näyttää tyhjältä ja surulliselta.

On muutossa hyviäkin puolia. Tarpeettomasta krääsästä oli pakko hankkiutua eroon. Lisäksi sitä pääsee tutustumaan uuteen asuinalueeseen. Olen asunut Helsingissä vähän joka puolella, mutta en koskaan aikaisemmin Munkkiniemessä.

Täällä on kaunis ranta, kahviloita, kilttejä eläkeläisiä ja jopa ranskalainen bistro. Tämähän on vähän kuin olisi ulkomailla. Turistina omassa kaupungissa, vieraana omassa elämässä.

IMG_3171

IMG_3186

IMG_3200

Suomessa

3139

Paluu Suomeen, kotimaahan armahan. Ranska on yhtäkkiä todella kaukana. Viime viikolla istuin pariisilaisissa ravintoloissa, nyt katselen auringonlaskua Kaivopuiston rannassa. Sielu on vielä matkalla.

Ikävä on taakse jääneitä ihmisiä. Viinejä ja salaatinkastikkeita. Pariisin arkkitehtuuria. Ranskalaisten ”small talkia”, joka tarkoittaa sitä, että syvällisiin keskusteluihin päästään hetkessä.

Suomi tuntuu silti paratiisilta. Olen syönyt karjalanpiirakoita ja ihaillut merta. Meri ei ole niin suolainen ja voimakas kuin Atlantin rannikolla tai Välimerellä. Ihan kuin en olisi koskaan ymmärtänyt, kuinka raikasta Helsingissä onkaan.

31253149 3147

Kupliva viikonloppu

DSC_0326_1

Jos tavoitteena on hienostunut kepeys – ja sitähän me kaikki tarvitsemme joskus – kannattaa suunnata Champagnen maakuntaan maistelemaan samppanjoita. Itse tein näin viime viikonloppuna. Mukana oli rakas ystävä Suomesta.

Kävimme muun muassa Moët & Chandonin viinikellarissa Epernayn kaupungissa. Ystäväni mielestä se oli paras ekskursio ikinä (siihen sisältyi tietenkin maistiaiset).

Join myös elämäni parasta samppanjaa. Kyseessä oli Loriot-nimisen pientilan tuotos. Pullo suoraan tilalta ostetettuna maksoi peräti 13 euroa.

Tiesittekö, että magnum-kokoinen pullo on paras samppanjan säilytykseen? Ja itse asiassa samppanjaa ei saisi säilyttää kolmea vuotta enempää (vintage-samppanjoita 5-7 vuotta)? Johtopäätös: osta isoja pulloja ja juo ne kohtuullisen pian.

Aitoon samppanjaan kelpaa vain Champagnen alueen kolme rypälettä: Pinot Meunier, Pinot Noir ja Chardonnay. Kahdella ensiksi mainitulla on tumma kuori, ja niistä tehdään myös punaviiniä. Teknisesti olisi siis täysin mahdollista tehdä punaista samppanjaa. Onhan samppanjaa roseenakin, ja siinä osa on nimenomaan punaviiniä.

Punainen samppanja. Siihen ajatukseen ihastuin. Ehkä jonain päivänä maailma kokee vielä sen. Sitä odotellessa valkoinen kelpaa ihan yhtä hyvin.

IMG_2974_1 IMG_2980_1 IMG_2985_1 IMG_3008_1DSC_0393_1

Kaipausta auringonpaisteessa

IMG_2823

Ilmeisesti ulkomailla oleskelussani on saavutettu piste, jossa sitä alkaa kaivata jotain kotimaasta. Arvatkaa, mitä tällä hetkellä kaipaan Suomesta? Kaikista maailman asioista?

Suklaarusinoita ja kauppojen aukioloaikoja. Kyllä, luitte oikein: aukioloaikoja. Ranskan pikkupaikoissa – kuten täällä – aukioloajat ovat satunnaisia ja ne pitää vain opetella. Ensinnäkin, sunnuntai on vapaapäivä. Tämä selvä. Mutta niin on monissa paikoissa myös maanantai. Pikkuliikkeet ja monet pankit ovat maanantaisin kiinni. Ja keskiviikko on koululaisten vapaapäivä, eli silloin leipomot ja jotkut muutkin paikat ovat kiinni (nämä liittyvät toisiinsa, en ole ihan varma miten).

Sitten on lounastauko, eräänlainen siesta, joka vaihtelee kaupasta toiseen. Se on siinä klo 12-15 välisenä aikana, joskus se kestää klo 15.30 saakka. Jos haluaa pelata varman päälle, kannattaa siis shopata joko aamupäivällä tai klo 16 jälkeen.

Uimahallien aukioloajat ovat jo korkeamman tason matematiikkaa enkä nyt mene siihen, alkaa ottaa liikaa päähän.

Ravintolat ovat auki lounasaikana ja illallisaikana. Illallisaika alkaa klo 19, ei sekuntiakaan aikaisemmin. Eli jos sinulla on nälkä klo 14.30 ja 19 välisenä aikana, niin voi voi. Syö sämpylä. (Ja kyllä niitä täällä syödäänkin.)

Onneksi olen luonut luottamukselliset suhteet Fontainebleaun japanilaiseen ravintolaan. He päästävät minut sushilounaalle vaikka klo 16. Ehkä lähetän heille kukkia kiitokseksi, kun muutan täältä pois.

Kaipaan myös ystäviä, mutta ystävät ovat kosmisella tasolla aina läsnä, ymmärtänette mitä tarkoitan.

Jotta ei mene ihan valitukseksi, tässä asioita joista iloitsen: auringonpaiste, ulkouimala läheisessä Nemoursin kaupungissa (joka onneksi on koko kesän auki, ilman lounas- tai muitakaan taukoja), halvat kiinalais-korealaiset take away -ravintolat (nekin ovat aina auki), ranskalaisten ystävällisyys ja aina niin upea arkkitehtuuri.

Kaikkea ei voi saada kerralla.

IMG_2776_1

IMG_2781_1

Kaksi viimeistä kuvaa on otettu Fontainebleaun linnan puistosta. Suosittelen matkakohteeksi. Puisto on valtava ja sinne pääsee ilmaiseksi.

p.s. Uusimmassa Oliviassa on kirjoittamani juttu unettomuudesta. Sitäkin suosittelen.

Joskus on pakko päästä matkalle

Ranskalaisessa pikkukylässä satoi viikon putkeen. Alkoi tuntua siltä, että olemme jääneet vedenpaisumuksen keskelle ja kaikki järkevät ihmiset ovat lähteneet karkuun. Tai ylipäätään kaikki ihmiset.

Oli siis pakko lähteä matkalle. Ihan minne tahansa, jossa on pari palmupuuta ja aurinkoa. Ja mieluummin edullista kuin kallista. Matkakohteeksi valikoitui Espanja, monestakin syystä.

Täällä meri kohisee ja palmut huojuvat. Parasta on se, että ei ole kiire. Miehellä tilanne on toinen, koska hänen pitää tehdä töitäkin.

389_1

Matkalukemiseksi valikoitu pari kiinnostavaa kirjaa, kuten Pentti Saarikosken kaikki runot. Juuri nyt ehdoton ykkönen on kuitenkin Peter Høegin Norsunhoitajien lapset. Kirja on i-h-a-n-a. En halua sen enempää analysoida sitä, koska tekstin repostelu vain köyhdyttää lukukokemusta. Tyydyn siis toteamaan: kannattaa lukea.

Teksti on sopivan ironista omaan makuuni. Lisäksi sieltä löytää totuuksia rakkaudesta. Kuten:

Maapallon väestön voi jakaa kolmeen ryhmään: ensimmäiseen ryhmään kuuluvat kaipaavat jotakuta, joka on jättänyt heidät, toiseen ryhmään kuuluvat kaipaavat jotakuta, jota eivät ole vielä kohdanneet, ja kolmanteen kuuluvilla on jo joku, jolle he vain eivät osaa antaa tarpeeksi arvoa, ennen kuin tämä joku hylkää ja jättää heidät, jolloin he siis löytävät yllättäen itsensä ensimmäisestä ryhmästä.

Pidetään mielessä.

Maailmaan ei kuitenkaan voi suhtautua vakavasti, kun hiekka kutittelee varpaita ja ainoa tähdellinen kysymys on, mistä rantabaarista tänään haen lounassämpyläni.

Pikku Prinssin jalanjäljillä

”Asioiden merkitys ei piile niissä itsessään, vaan asenteessamme niitä kohtaan.”
(Pikku Prinssi)

2593_5

2602_4

Viime päivien suurin elämys on ollut Lyon. Matkakohde, joka totisesti ansaitsisi enemmän arvostusta. Luulin saapuvani tylsään ranskalaiseen tavispaikkaan, mutta Lyon on suorastaan Roomaan verrattava kaunotar. Erityisesti vanha kaupunki: kapeita kujia, terasseja, värikkäitä taloja, kukkuloita ja tietenkin joki.

2568_4

Ja koska tämä ei ole pelkästään matkailublogi, muistettakoon, että Antoine de Saint-Exupéry on kotoisin Lyonista. Paikan päällä sitä onkin vaikea unohtaa, koska Lyonin lentokenttä on nimetty kirjailijan mukaan. Näin sivumennen kysyen: Miksi suomalaisia lentokenttiä ei voisi nimetä kulttuuripersoonien mukaan? Helsinki-Vantaa voisi yhtä hyvin olla, hmm, Sibeliuksen kenttä? Alvar Aallon? Tove Janssonin? Mika Waltarin?

Koulussamme luettiin Pikku Prinssiä, mutta enhän minä 9-vuotiaana tajunnut sen syvällisiä merkityksiä. Mielestäni kyseessä oli vain tarina jostain pikku planeetasta ja pojasta, joka juttelee ketun kanssa. Toimiihan se niinkin.

Pikku Prinssissä todetaan muun muassa näin: ”Ihminen ei ole koskaan tyytyväinen siellä, missä hän on.”

Niinpä niin. Hetken onnen tuo kuitenkin sänkyyn saatu aamiainen.

2604_2

Savusumua ja kadonneita kirjakauppoja

Viime päivinä Pariisin ilma on ollut utuista. Se on herättänyt minussa suorastaan runollisia ajatuksia. Nyt olen tajunnut, että kyseessä onkin ilmansaasteista johtuva savusumu.

Erotatteko Eiffelin tornin alla olevan kuvan keskellä? Normaalioloissa se nimittäin näkyisi erittäin hyvin.

2106

Savusumun vuoksi joukkoliikenne on Pariisissa ilmaista kolmen päivän ajan. Hyödynsin tarjousta, lähdin Pariisin keskustaan ja päädyin Boulevard St. Michelille. Ajattelin mennä kirjakauppaan, josta olen joskus vuosia sitten ostanut kassikaupalla yhteiskuntatieteellistä kirjallisuutta.

Siinä, missä oman muistikuvani mukaan olisi pitänyt olla kirjakauppa, olikin Niken Fitness Store. Mielestäni tässä tiivistyy ajan henki.

Maailman paras kirja, leipomo ja parveke

2018

Minusta on edelleen mahtavaa, että leipomo on muutaman askelen päässä kotioveltani. Leipomosta saa La graine -nimistä täysjyväpatonkia. Sen taikinaa kohotetaan 18 tuntia. Patonkia tullaan hakemaan pitkän matkan takaa. Leipomosta saa myös ihania voisarvia ja suklaakakkuja.

Täällä on viime päivinä ollut niin lämmin, että parvekkeella on voinut ottaa aurinkoa, istua ja lukea.

Olen lukenut maailman parasta kirjaa. Luin sen ensimmäistä kertaa pari vuotta sitten, mutta kirja on niin täynnä viisautta että haluan lukea sen uudestaan.

Okei, ei se ole maailman paras kirja, mutta ihan hirveän hyvä. Se ei ole romaani vaan tietokirja. Se perustuu psykologian ja sosiaalipsykologian uusimpiin tutkimustuloksiin.

On kirjoja, jotka voivat muuttaa omaa ajattelua. Tämä on sellainen. Kirja kertoo miksi vastavuoroisuus on ihmisille niin tärkeää ja miksi ihmiset paheksuvat toisissa sitä minkä sallivat itselleen.

Tänään luin kirjasta lauseen: Ihmiset, jotka ilmoittavat suurimmaksi kiinnostuksen kohteekseen rahan, kuuluisuuden tai kauneuden saavuttamisen, ovat jatkuvasti vähemmän onnellisia ja jopa vähemmän terveitä kuin ne, jotka tavoittelevat vähemmän materialistisia asioita.

Kirja, jota voin suositella kaikille: Jonathan Haidt, Onnellisuushypoteesi