Viisi vaikuttavinta romaania

IMG_3516

Neljä viidestä.

Liityin muutama kuukausi sitten Twitteriin. Itse asiassa liityin sinne kolme vuotta sitten, olin siellä kaksi viikkoa, ja lopetin tilin kauhistuneena. En silloin ymmärtänyt Twitteriä ollenkaan.

Nyt alan päästä kärryille hashtageistäkin. Twitter on huomattavasti hauskempi kuin Facebook!

Tällä hetkellä Twitterissä kiertää haaste: #5vaikuttavinta romaania. Tässä oma listani:

Joutavuuksien jumala
Sieppari ruispellossa
Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä
Muutoksia
Missä kuljimme kerran

Franzenin Muutoksia-kirjaa lukuunottamatta nämä löytyvät kotihyllystä.

Kaikki ovat ihmeellisiä ja vaikuttavia omalla tavallaan. Kun luin Arundhati Royn Joutavuuksien jumalaa, itkin, koska se oli kirjoitettu niin kauniisti.

Junot Diazin Oscar Waon lyhyestä ja merkillisestä elämästä masennuin hetkeksi, sillä tiesin etten koskaan pystyisi kirjoittamaan samanlaista teosta. Onneksi toivuin nopeasti.

Franzenia olen hehkuttanut aikaisemminkin. Westön Finlandia-palkittua kirjaa tai Salingerin Siepparia ruispellossa ei uskoakseni tarvitse hehkuttaa. Monet tykkäävät, kaikki eivät.

Lisää tällaisia somehaasteita!

IMG_3517

Mainokset

Nainen junassa (ja dekkareita kaihtavan tunnustuksia)

Nainen_junassa_hawkins

Heti alkuun täytyy sanoa, että en varsinaisesti pidä dekkareista. Enkä trillereistä, jos niissä on dekkarimainen kaava. Tarkemmin sanottuna en pidä siitä, että lukijan kiinnostuksen ylläpitämiseksi kirjassa on tappamista ja/tai väkivaltaa. Dekkareiden peruskaava on yleensä rasittavan kliseinen. Rikostutkijat ovat elämän kolhimia, eronneita, rosoisia yksinäisiä susia. On rikospaikkatutkintaa, on mieleen hiipiviä epäilyksiä. On verta, on ruumis.

Mutta. Pidän kyllä siitä, että saan jännittää kirjan mukana. Pidän siitä, että kirjassa ratkaistaan arvoitusta, ja että ratkaisu kerrotaan lopussa, ikään kuin palkintona lukusuorituksesta.

Olen viime aikoina ollut kiinnostunut kirjoista, joissa olisi trillerimäinen juonenkuljetus, mutta ilman tappamista.

Välietapiksi sopii Paula Hawkinsin kirja Nainen junassa.

Kirja on ollut jättimenestys anglosaksisessa maailmassa, ja USA:ssa sitä on myyty jo puolitoista miljoonaa kappaletta.

Nainen junassa ei ole tyypillinen trilleri. Kyllä, siinäkin tapahtuu rikos ja sitä lähdetään ratkaisemaan. Päähenkilö ei kuitenkaan ole poliisi, vaan satunnainen sivuhenkilö, joka sattuu näkemään jotain junan ikkunasta. Väkivallalla ei mässäillä.

Päähenkilö Rachelilla on alkoholiongelma ja ikävästi päättynyt avioliitto. Hän tarkkailee junasta Jasonia ja Jessia – nimet hän on antanut heille itse. Sitten Jess katoaa, ja Rachel sekaantuu tutkimuksiin. Jasonin ja Jessin talon lähellä on Rachelin oma entinen koti, ja tavallisen lähiön julkisivujen takaa löytyy erilaisia ongelmia.

Kirja vei mukanaan aina puoliväliin saakka. Ahmin kirjaa, ja halusin lukea vielä muutaman sivun, vaikka olisi pitänyt jo mennä nukkumaan. Puolivälin jälkeen jännite herpaantui ja loppuratkaisun saattoi jo arvata.

Parasta kirjassa oli päähenkilön epätyypillisyys ja ongelmat. Hän ei ollut samastuttava, mutta saa silti lukijan sympatiat.

Luin kirjasta muutamia arvioita ja monissa kiiteltiin yllättävää loppuratkaisua. No, ei se mielestäni ollut erityisen yllättävä. Toki se sen verran kiinnosti, että kirja piti lukea nopeasti loppuun saakka.

Kritiikistäni huolimatta kirja oli hyvä askel epätrillerimäisen trillerin etsinnässä, ja viihdyin sen parissa. Ei ehkä kirjallisuuden tuleva klassikko, mutta loistavaa kesälukemista.

Rajoista ja rajattomuudesta

Iida Rauman kirja Seksistä ja matematiikasta

Iida Rauman kirja Seksistä ja matematiikasta on yksi parhaista viime aikoina lukemistani kirjoista.

Täytyy myöntää, että ensimmäiset parikymmentä sivua luettuani ajattelin jättäväni kirjan kesken. Pelkäsin, että kirja kertoo vain vaivaannuttavista ruumiillisuuteen liittyvistä teemoista. No, kertoo se niistäkin, mutta niin paljon muustakin. Kun pääsin alun ohi, kirja veti täysillä mukaansa.

Päähenkilö Erika on sisäänpäin kääntynyt matemaatikko, jonka on pakko palata kotimaahansa Suomeen. Toinen päähenkilö, biologianopiskelija ja kirjastonhoitaja Tuovi, etsii seuraa nettipalstoilta. Tarina kasvaa moniulotteiseksi kudokseksi, jossa juonenlangat risteilevät keskenään. Silti juoni ei hajoa käsiin, vaan pysyy hienosti kasassa. Loppuratkaisusta voidaan olla montaa mieltä, mutta ei siitä sen enempää.

Itseäni kiinnosti erityisesti se, miten huolettomasti Rauma yhdistelee esseemäistä tekstiä ja toisaalta vetävästi kirjoitettua, juonivetoista tarinaa. Vaikka maailman epäkohdat tulivat käsitellyksi, ei silti tullut sellaista tunnetta, että lukijalle halutaan kovasti opettaa jotain.

Kirja tosiaan kertoo seksistä ja matematiikasta, mutta myös ekokatastrofeista, sukupuolista, perhesuhteista, kummituksista ja koirista. Ja ihmisyyden rajoista, siitä kuinka pitkälle kunkin on mahdollista mennä.

Vahva suositus.

Parasta juuri nyt

IMG_3361_1

Aurinko on valaissut maailmamme, ainakin täällä Helsingissä. Minäkin tepastelin koko viikonlopun ulkona ja käänsin kasvot kohti valoa.

Tosiasiassa tuuli oli meren äärellä niin kylmä, että korvat jäätyivät. Piposta huolimatta. Ei se mitään, tänään uusi yritys ja lämpimämpi pipo päähän.

Aurinkoisten kävelyjen ja lämpimän vaatetuksen ohella haluan suositella kahta kirjaa. Voittajien joukossa on tietenkin helppo seisoa, eli kyseessä on vuoden 2014 Finlandia-voittaja, Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät ja HS:n esikoiskirjapalkinnon saaja Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia. Puolet Suomesta on varmasti jo lukenut kyseiset kirjat, mutta itse olen aina vähän jälkijunassa.

Kerrankin olen sitä mieltä, että palkinnot ovat menneet oikeaan osoitteeseen.

Valtosen kirja on hieno aikalaisromaani. Sitä lukiessa tuli tunne, että käsissä on käännetty amerikkalainen bestseller (ja toivottavasti siitä käännettynä tuleekin bestseller anglosaksisessa maailmassa).

Kirjaa on myös kritisoitu siitä, että tuntuu käännöskirjallisuudelta. Minusta se on sille vain eduksi. Kirja on täydellisen juonivetoinen, eli kielellä ei leikitellä ollenkaan. Tarina kuljettaa.

Entisenä yliopiston jatko-opiskelijana sain lisäkiksejä suomalaista yliopistojärjestelmää kritisoivista kohdista. Itse pystyn vertailemaan suomalaista ja ranskalaista korkeakoulumaailmaa, ja onhan se pakko sanoa, että suomalaisessa yliopistomaailmassa meininki voi välillä olla hieman, noh, väsynyttä.

Ja sitten Kissani Jugoslavia. Mikä kirja! Loistava. Erilainen. Piristävä. Olen aikaisemminkin todennut, että en välttämättä pidä maagisrealistisesta kerronnasta, mutta tässä se tehdään tyylillä.

Kirjan jälkeen jää pohtimaan keltaraidallisia kissoja ja kiemurtelevia käärmeitä ja niiden symboliikkaa.

IMG_3367_1

Novelleja saksaksi

IMG_3340

Haa! Novellini ”Bussimatka” on käännetty saksaksi nimellä ”Die Busfahrt” ja se on ilmestynyt pohjoismaisia novelleja esittelevässä antologiassa Auf dem Weg: Neue Nordische Novellen 04.

Tai itse asiassa kirja on ilmestynyt jo viime toukokuussa, mutta sain sen vasta nyt käsiini. Mikä yllätys! Minulta oli nimittäin mennyt aivan ohi se, että novellit myös kuvitetaan. Ja hyvin onkin kuvitettu!

Novelli kuvaa päähenkilön matkaa fiktiiviseen peräkylään nimeltä Pahkapuro. Bussissa viereen istuu nainen, jolla ei sitten olekaan ihan tavallinen tarina kerrottavanaan.

Olen tosi iloinen siitä, että juuri tämä novelli käännettiin. Se on ehdottomasti yksi lemppareistani.

IMG_3330

IMG_3333

Kuukauden parhaat

IMG_3275

Ihmiset ympärillä ovat alkaneet valittaa pimeydestä. Pöh, sanon minä. Marraskuu on erittäin jees, kunhan siihen suhtautuu oikealla tavalla. Tiedättehän: kynttilät, tunnelmalliset illat, viltin alle kääriytyminen, glögit jne. Ainakin olosuhteet lukemiseen ovat optimaaliset.

Olen lukenut Suomeen palattuani aivan valtavan paljon. Lähinnä hyviä kirjoja. Muutamia huonojakin, mutta ei nyt puhuta niistä. Näitä voin sen sijaan suositella:

Laura Gustafsson: Huorasatu
David Foenkinos: Vaimoni eroottinen potentiaali
Romain Puertolos: Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin
Pauliina Rauhala: Taivaslaulu
Haruki Murakami: Kafka rannalla

Huorasatu teki vaikutuksen. Suuren vaikutuksen. Ensimmäiset pari sivua mietin, että wtf, mutta sitten teksti aukesi. En ole ikinä lukenut mitään yhtä estottomasti kirjoitettua. (Jos olet konservatiivi tai intohimoinen lihansyöjä, jätä väliin.)

Myös Taivaslaulu kolahti. Ajattelin, että mikään ei voisi vähempää kiinnostaa kuin tarina lestadiolaisten parisuhteista, mutta ehkä juuri siksi se kiinnosti. Kaunista tekstiä.

Kafka rannalla oli ensimmäinen Murakamini. Moni ystäväni on hypettänyt kirjailijaa niin paljon, että oli pakko lukea. Kirja oli… erilainen. Oliko se omituinen vai oliko se hyvä? Ainakin se herätti ajatuksia, ja se on aina hyvän merkki.

Tällä hetkellä lukulistalla ovat:
Karl Ove Knausgård: Taisteluni, ensimmäinen kirja
Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme
Kjell Westö: Kangastus 38

Kuten näkyy, en lue kirjoja heti niiden ilmestyttyä, vaan periaatteella luetaan kun ehditään.

Kyllä tässä yksi marraskuu saadaan kulumaan.

Joskus on pakko päästä matkalle

Ranskalaisessa pikkukylässä satoi viikon putkeen. Alkoi tuntua siltä, että olemme jääneet vedenpaisumuksen keskelle ja kaikki järkevät ihmiset ovat lähteneet karkuun. Tai ylipäätään kaikki ihmiset.

Oli siis pakko lähteä matkalle. Ihan minne tahansa, jossa on pari palmupuuta ja aurinkoa. Ja mieluummin edullista kuin kallista. Matkakohteeksi valikoitui Espanja, monestakin syystä.

Täällä meri kohisee ja palmut huojuvat. Parasta on se, että ei ole kiire. Miehellä tilanne on toinen, koska hänen pitää tehdä töitäkin.

389_1

Matkalukemiseksi valikoitu pari kiinnostavaa kirjaa, kuten Pentti Saarikosken kaikki runot. Juuri nyt ehdoton ykkönen on kuitenkin Peter Høegin Norsunhoitajien lapset. Kirja on i-h-a-n-a. En halua sen enempää analysoida sitä, koska tekstin repostelu vain köyhdyttää lukukokemusta. Tyydyn siis toteamaan: kannattaa lukea.

Teksti on sopivan ironista omaan makuuni. Lisäksi sieltä löytää totuuksia rakkaudesta. Kuten:

Maapallon väestön voi jakaa kolmeen ryhmään: ensimmäiseen ryhmään kuuluvat kaipaavat jotakuta, joka on jättänyt heidät, toiseen ryhmään kuuluvat kaipaavat jotakuta, jota eivät ole vielä kohdanneet, ja kolmanteen kuuluvilla on jo joku, jolle he vain eivät osaa antaa tarpeeksi arvoa, ennen kuin tämä joku hylkää ja jättää heidät, jolloin he siis löytävät yllättäen itsensä ensimmäisestä ryhmästä.

Pidetään mielessä.

Maailmaan ei kuitenkaan voi suhtautua vakavasti, kun hiekka kutittelee varpaita ja ainoa tähdellinen kysymys on, mistä rantabaarista tänään haen lounassämpyläni.

Hitaasti luettava kirja

Aloin lukea Jonathan Franzenin Vapautta. Se on yli kuusisataasivuinen möhkäle.

Itse asiassa yritän sen lukemista jo toiseen kertaan. Vuosi sitten luin kirjasta noin 80 sivua, pidin sitä pitkäveteisenä ja kummallisena ja heivasin sen kirjahyllyn perimmäiseen nurkkaan.

Sitten tuttavani kehui kirjaa mahtavaksi ja upeaksi. Varmistin useaan kertaan, ettei hän pelleillyt. Ei kuulemma. Hänen silmänsä kiiluivat ja hän jauhoi jotain ”vuosisadan romaanista”.

No jopas. Pakkohan sitä oli yrittää uudelleen. Kirja pääsi mukaani Ranskaan.

vapaus

Periaatteessa kirjassa on elementtejä, joista olen itsekin kiinnostunut: modernin elämän kuvaus, keskiluokkaisuuden kritiikki, vapauden teema. Kaikki todella jees. Mutta – hitaasti etenee.

Outoa kyllä, en muista ensimmäisestä lukukerrasta mitään. En tiedä kertooko se enemmän minusta vai kirjasta.

Jonathan, ole kiltti ja vakuuta minut. Minä ihan totta haluan tykätä kirjastasi.

Maailman paras kirja, leipomo ja parveke

2018

Minusta on edelleen mahtavaa, että leipomo on muutaman askelen päässä kotioveltani. Leipomosta saa La graine -nimistä täysjyväpatonkia. Sen taikinaa kohotetaan 18 tuntia. Patonkia tullaan hakemaan pitkän matkan takaa. Leipomosta saa myös ihania voisarvia ja suklaakakkuja.

Täällä on viime päivinä ollut niin lämmin, että parvekkeella on voinut ottaa aurinkoa, istua ja lukea.

Olen lukenut maailman parasta kirjaa. Luin sen ensimmäistä kertaa pari vuotta sitten, mutta kirja on niin täynnä viisautta että haluan lukea sen uudestaan.

Okei, ei se ole maailman paras kirja, mutta ihan hirveän hyvä. Se ei ole romaani vaan tietokirja. Se perustuu psykologian ja sosiaalipsykologian uusimpiin tutkimustuloksiin.

On kirjoja, jotka voivat muuttaa omaa ajattelua. Tämä on sellainen. Kirja kertoo miksi vastavuoroisuus on ihmisille niin tärkeää ja miksi ihmiset paheksuvat toisissa sitä minkä sallivat itselleen.

Tänään luin kirjasta lauseen: Ihmiset, jotka ilmoittavat suurimmaksi kiinnostuksen kohteekseen rahan, kuuluisuuden tai kauneuden saavuttamisen, ovat jatkuvasti vähemmän onnellisia ja jopa vähemmän terveitä kuin ne, jotka tavoittelevat vähemmän materialistisia asioita.

Kirja, jota voin suositella kaikille: Jonathan Haidt, Onnellisuushypoteesi

Lähtölaukaus ranskalaiseen kirjallisuuteen

Yksi vuoden 2014 tavoitteistani on ottaa haltuun ranskalainen nykykirjallisuus. Muutto Ranskaan lähestyy ja lento Pariisiin on neljän viikon kuluttua. Jihaa!

Käynnistin kirjallisuusprojektini jo joululomalla. Tosin aika kevyesti ja suomen kielellä – joulu meni muutenkin maatessa flunssan kourissa sohvan pohjalla, joten vastaanottokykyni ei ollut paras mahdollinen. Muriel Barberyn Siilin eleganssi on erittäin kelpo lukuromaani. Kirjassa on kaksi päähenkilöä, jotka asuvat samassa kerrostalossa ja tekevät pistäviä havaintoja Pariisin 7. kaupunginosan yläluokkaisesta elämästä. Toinen on 12-vuotias tyttö, joka suunnittelee itsemurhaa, toinen on kerrostalon ovenvartija, joka yrittää piilottaa älykkyytensä koppavan käytöksen taakse.

Siilin eleganssi

Muriel Barbery: Siilin elengassi (Gummerus 2013)

Kirjassa kuvataan hyvin, kuinka Ranskassa on mahdollista olla samaan aikaan sekä äärimmäisen kohtelias että todella vittumainen.

Päähenkilöt ovat pistävyydessään hauskoja. Ovenvartijan ammatissa on jotain tyypillistä ranskalaisuudelle. Ranskassa on paljon näkymättömiä ja näkyviä portteja, joita erilaisista lähtökohdista tulevan on vaikea avata.

Kirja nosti pintaan omia Ranska-kokemuksiani: muistin taas omat kohtaamiseni erilaisten portinvartijoiden kanssa. Olen käynyt ranskalaisen koulun ja asunut Pariisissa. En silti nauti turisti-Pariisista enkä ihaile Ranskaa varauksettomasti.

Kuten jokaisessa kulttuurissa, Ranskassa on omat hyvät ja huonot puolensa. Rakastan ranskalaisten estetiikan tajua ja elämästä nautiskelua, mutta ärsyynnyn yhteiskunnan hierarkioista ja jäykkyydestä. Lisäksi ranskalaiset turhan usein – ja aivan vilpittömästi – uskovat olevansa maailman napa.

Itse jouduin tottumaan Ranskassa asuessani siihen, että olen ranskalaisten silmissä eksoottinen eskimo. Hyvällä kielitaidollakaan ei ole tähän erityistä vaikutusta. Toisaalta ulkopuolisen identiteetti on luovuuden ja vapauden tila. Tällä kertaa aion nauttia siitä täysin siemauksin.

10 kirjaa, jotka tekivät vaikutuksen

Facebookissa pyydetään tällä hetkellä tekemään lista kymmenestä kirjasta, jotka ovat puhutelleet. Listaa ei kuulemma saa miettiä liian pitkään. Kirjoitan listan mieluummin tänne, jotta voin vähän perustellakin.

  1. Charles Baudelaire: Pariisin ikävä (Kauniita proosarunoja. Hyvä ihminen, jos et ole vielä lukenut tätä, niin lue. Tämä on käsky.)
  2. Arundhati Roy: Joutavuuksien jumala (Kaunista, runollista, rikasta, tiheää kieltä.)
  3. John Steinbeck: Vihan hedelmät (Steinbeckiltä olisin voinut valita toisenkin kirjan, mutta tämä on jäänyt parhaiten mieleen. Erityisesti loppukohtauksen takia.)
  4. Franz Kafka: Muodonmuutos (Kirjallisuudenhistorian ehkä tunnetuin alku.)
  5. Gabriel García Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys (Oli erityisen mieleenpainuvaa, kun taivaalta alkoi sataa keltaisia kukkia.)
  6. Mark Twain: Tom Sawyerin seikkailut (Lukemisesta on kauan aikaa, mutta muistan vieläkin kirjassa kuvatut maisemat.)
  7. Anja Kauranen: Sonja O. kävi täällä (Nuoren naisen rajuilua. Tämän mainitseminen nolottaa hieman, mutta tämä oli 17-vuotiaana minusta erittäin vaikuttava kirja.)
  8. Edith Södergran: Levottomia unia (Suuria, jumalaisia runoja. Uuno Kailaan suomennos on paras.)
  9. J. D. Salinger: Sieppari ruispellossa (Ah, nuoruuden uho.)
  10. Ranya ElRamly: Auringon asema (Kielellisesti kaunis teos, jossa ei ole tarinaa nimeksikään, eikä se haittaa yhtään.)

OIkeasti lista on aika sattumanvarainen. Nämä tulivat tänään mieleen. Huomenna ehkä toiset kirjat. Pariisin ikävä olisi silti ykkönen.