Pariisin tunnetuin kirjakauppa

2455_2

Pariisi + kirjallisuus = Shakespeare & Company.

Seinen rannalla sijaitseva Shakespeare & Company on todellinen instituutio. Alkuperäisen Shakespeare & Companyn perusti Sylvia Beach vuonna 1919. Silloin kauppa sijaitsi lähellä Boulevard St. Germainea. Kauppa oli tärkeä kohtaamispaikka 1920-luvun kadotetun sukupolven kirjailijoille: siellä hengasivat mm. Ernst Hemingway, Ezra Pound ja James Joyce. Sylvia Beach myös julkaisi James Joycen Odysseuksen vuonna 1922. Kauppa suljettiin 1940-luvulla sodan vuoksi.

Kaupan nykyisen version perusti George Whitman vuonna 1951, tosin aluksi toisella nimellä. Sylvia Beach jätti kaupan nimen oikeudet Whitmanille perinnöksi ja Whitmanin kauppa muuttui Shakespeare & Companyksi vuonna 1964.

2454_4

Shakespeare & Co pyörii pääsääntöisesti ilmaistyövoimalla. Kauppa tarjoaa Pariisin romantiikkaa hakeville parikymppisille majapaikan, ja vastineeksi he tekevät töitä kaupassa. Ja toden totta, kun menee kirjakaupan sokkeloisiin takahuoneisiin ja nostaa katseensa ylös, kirjojen keskellä on myös pieniä makuuparvia, joissa työntekijät nukkuvat.

Olisin ottanut kuvankin näistä sängyistä, mutta 20-vuotias hammasraudoillaan hymyillyt myyjä tuli häätämään minut pois. Kuvaus kuulemma kielletty. Huonoa markkinointia, mutta saatte anteeksi. Yhden kuvan ehdin kuitenkin ottaa sisältä.

2460_4

Kirjakauppa sijaitsee osoitteessa 37, Rue de la Bûcherie: Shakespeare & Company

Tuokiokuvia Pariisista

Viikonloppu oli aurinkoinen ja onnellinen, mutta se myös vei minusta kaikki mehut. Pariisissa on kevät! Ja ihmisiä sen mukaan.

2489 (2)

Aina kun olen Pariisissa, joudun keskelle mielenosoitusta. Kai se johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että täällä osoitetaan mieltä koko ajan. Ja lakkoillaan. Viikonloppuna löysin itseni keskeltä vasemmistorintaman mielenosoitusta. En ota poliittiseen viestiin kantaa, mutta hauskaa heillä tuntui olevan.

2412

2403

Jos Pariisista pitäisi valita yksi lempikatu, täysin ilmeinen olisi tietenkin Boulevard Saint Germain. Toinen vahva ehdokas on Rue Vieille du Temple. Jälkimmäinen sijaitsee Marais’ssa ja on täynnä pikkuliikkeitä, ravintoloita ja taidegallerioita.

2425 (2)

Näin myös elämäni ensimmäistä kertaa jonkun uivan Seinessä. Onneksi kyseessä ei ollut hullu turisti, vaan sammakkomiehet, joilla oli pelastusharjoitus käynnissä.

2482 (3) 2500

Cartier-Bressonin näyttely Pompidoussa

2275

Kävin eilen Henri Cartier-Bressonin retrospektiivisessä valokuvanäyttelyssä Pompidou-keskuksessa.

Valokuvaaja eli 96-vuotiaaksi, joten hänen elämänsä (1908-2004) on samalla läpileikkaus koko 1900-luvusta. Cartier-Bressonilla oli aikamoinen kyky olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Nuorempana Cartier-Bresson hengaili surrealistien kanssa, sitten hänestä tuli poliittisesti aktiivinen ja vastusti esimerkiksi kolonialismia. Hän kuvasi toisen maailmansodan vankileiriltä palaavia ja vuonna 1948 hän otti kuvia Gandhista pari tuntia ennen tämän murhaa. Cartier-Bressonin kuvat Gandhin hautajaisista levisivät ympäri maailmaa.

Hän matkusteli siirtomaissa ja kuvasi Neuvostoliittoa Stalinin kuoleman jälkeen, Kuubaa vuonna 1963 ja Ranskan opiskelijamellakoita 1968. Myöhemmin hän siirtyi kuvaamaan kulutusyhteiskuntaa ja esitti kuviensa kautta kritiikkiä konsumerismia kohtaan.

Cartier-Bresson on tunnettu ratkaisevan hetken käsitteestä, eli kuva pysäyttää jonkin ratkaisevan kohdan kuvattavissa tapahtumissa. Toisaalta ratkaisevalle hetkelle on omaista juuri oikea sommittelu.

2288

2282

2292

Itse näen Cartier-Bressonin nimenomaan kuvajournalistina ja dokumentaristina.

Cartier-Bresson suhtautui kuvattaviinsa hyvin hienotunteisesti: hän ei esimerkiksi ikinä käyttänyt salamaa, kohteliaisuussyistä. Kaunis ajatus.

Sanokaa mitä sanotte, mutta minä olen aina pitänyt Pompidou-keskuksesta. Se on iso, mutta kuitenkin hallittavissa. Sen arkkitehtuurikin on sympaattista kaikessa kömpelyydessään. Sitä paitsi ylhäältä on mahtavat näkymät.

Taidenäyttelyt ovat aina hieman rasittavia – ihan kaikkea ei pysty imemään itseensä. Lopulta sitä alkaa vain kävellä saleja lävitse ja sääliä kipeytyneitä jalkojaan.

Kokemusta oli hyvä lähteä puntaroimaan cocktailien ääreen Le Fumoir -baariin. (Suosittelen.)

2334

Savusumua ja kadonneita kirjakauppoja

Viime päivinä Pariisin ilma on ollut utuista. Se on herättänyt minussa suorastaan runollisia ajatuksia. Nyt olen tajunnut, että kyseessä onkin ilmansaasteista johtuva savusumu.

Erotatteko Eiffelin tornin alla olevan kuvan keskellä? Normaalioloissa se nimittäin näkyisi erittäin hyvin.

2106

Savusumun vuoksi joukkoliikenne on Pariisissa ilmaista kolmen päivän ajan. Hyödynsin tarjousta, lähdin Pariisin keskustaan ja päädyin Boulevard St. Michelille. Ajattelin mennä kirjakauppaan, josta olen joskus vuosia sitten ostanut kassikaupalla yhteiskuntatieteellistä kirjallisuutta.

Siinä, missä oman muistikuvani mukaan olisi pitänyt olla kirjakauppa, olikin Niken Fitness Store. Mielestäni tässä tiivistyy ajan henki.

Metroruno ja iltataivas

2002

Leipää polvillani
tähtiä kaukana, niin kaukana
Syön leipää katsellen tähtiä
Olen niin keskittynyt, kyllä, tosiaan
Että joskus minä erehdyn, ja leivän sijasta
syön tähtiä.

(Du pain et des étoiles, Oktay Rifat)

Näin tämän runon vuosia sitten Pariisin metrossa. Pariisin joukkoliikennelaitos ilahduttaa välillä matkustajia runojulisteilla. Joskus runoja on painettu lippuihinkin.

Runo tuli taas mieleeni iltataivaalle katsellessa. Suomennos on omani.

Pariisin taivaan alla

louvre

Hakeudun Pariisiin yhä uudestaan ja uudestaan.

Pariisissa tunnen itseni vapaaksi. Se liittyy elämäntilanteisiin, joissa olen Pariisiin tullut. En tiedä minkälaista täällä on herätä aikaisin aamulla, tehdä kahdeksan tuntia töitä ja tulla illalla väsyneenä metrolla kotiin. Varmaan se on samanlaista kuin kaikkialla maailmassa.

Väitän kuitenkin, että täällä elämä on astetta kevyempää.

Pariisissa – ja Ranskassa ylipäätään – ihmisiin on helpompi tutustua. Isoissa kaupungeissa voi olla varma siitä, että joukosta löytyy samankaltaisia ihmisiä.

Ehkä se liittyy myös kaupungin arkkitehtuuriin: avariin puistoihin ja bulevardeihin. Pariisissa on tilaa hengittää.

Joku on joskus novellissaan sanonut:

Pariisi on unelma, jonka kaikki haluavat uneksia uudelleen.

Se joku olen siis minä.

Olen kaksi kertaa irtisanoutunut hyvin palkatusta työstä päästäkseni opiskelemaan Pariisiin. Ensimmäisellä kerralla minulla oli rahaa vain kahdeksi kuukaudeksi. Onnekseni ihme tapahtui: sain apurahan, joka turvasi elantoni seuraavaksi vuodeksi.

Joskus arpa voittaa.

Olen vähän kateellinen sille nuoremmalle minälle, joka otti riskejä. Niin mukavaa kuin asunnon omistaminen onkin, asuntolaina rajoittaa vapauden ehtoja. Ainakin tunnetta vapaudesta. Ja viime kädessä kaikki palaa tunteisiin.

liberte

lokki