Yhtenä iltana

IMG_3417WP_000161

”Ajatteleminen on mielenkiintoisempaa kuin tietäminen, mutta vähemmän mielenkiintoista kuin katseleminen.”

– Goethe

Mainokset

Pieni gallialainen kylä

Asun tällä hetkellä Grez-sur-Loingin kylässä Pariisin liepeillä. Elämä kylässä on hyvin rauhallista. Kylä on säilynyt samanlaisena viimeiset sata vuotta.

Katot on tehty punertavista kattotiilistä. Niiden päällä kasvaa sammalta.

2093

2070

Kylä sijaitsee Loing-joen varressa. Juuri nyt joki tulvii. Kylän elämää se ei haittaa, koska kylä on rakennettu pieneen ylämäkeen. Jalkapallokenttä sen sijaan on veden peitossa. Siellä uivat sorsat.

Kylän vanhin rakennus on Gannen tornin raunio. Tornin rakennutti Ludvig VI, lisänimeltään Paksu, vuonna 1127. (Näin sivumennen sanoen, Paksulla oli vähän hankaluuksia elämässä – äitipuoli yritti myrkyttää, isä vihasi, kaikkien kanssa piti tapella. Katsokaa wikipediasta.)2077

Käytännössä enää yksi tornin palanen on pystyssä. Gannen torni on tehty Tower of Londonin mallin mukaan. Tornin huono tila ei johdu pelkästään ajan hampaasta, vaan siitä, että tornin kiviä on aikoinaan käytetty rakennusmateriaalina kylän muissa rakennuksissa.

Nykyään kylän vieressä on leirintäalue. Karavaanarit kuulemma vilkastuttavat elämää kesällä. Odotan innolla. Sillä välin käyn katselemassa ihmisvilinää Pariisissa ja Fontainebleaussa.

(Edit: vaihdoin tornin kuvan, entisessä oli niin omituiset värisävyt.)

Muutoksia luvassa

Palaan huomenna töihin puolen vuoden vuorotteluvapaan jälkeen. Mihin kaikki aika on mennyt? En alun perinkään aikonut lähteä viidakkoon seikkailemaan, vaan halusin viettää hyvää arkea: kirjoittaa, nukkua pitkään ja opetella tekemään uusia ruokalajeja. Lisäksi tavoitteenani oli urheilla.

Kirjoittaminen on sujunut hyvin. Tosin en ole kokenut samanlaista, nyt jälkikäteen ajateltuna suorastaan liikuttavaa innostusta kuin novelleja kirjoittaessani. Olen urheillut, mutta en vieläkään ole maraton-kunnossa. Huippukokkia minusta ei taida saada pitkälläkään harjoittelulla – kiinnostukseni siihen ei yksinkertaisesti riitä.

Syksy on ollut minusta aurinkoinen, enkä ole ikinä ollut näin pirteä marras-joulukuun vaihteessa. Kaamoksesta minulla ei ole tietoakaan, koska olen herännyt kymmenen maissa ja ulkoillut silloin kun on valoisaa. Yleensä tähän aikaan vuodesta olen haaveillut matkasta lämpimille hiekkarannoille. En tänä vuonna. Tarinan opetus: kun arki ei väsytä, ei ole suurta tarvetta päästä pois.

On itse asiassa todella kivaa palata töihin. Päiviin tulee rytmiä ja saan lounasseuraa aina kun haluan.

Varsinainen uutinen tulee tässä: töihinpaluusta tulee lyhytaikainen, sillä muutan 1. helmikuuta puoleksi vuodeksi Ranskaan, kiitos Kulttuurirahaston myöntämän työskentelyapurahan. Hôtel Chevillonin taiteilijaresidenssi sijaitsee 70 kilometriä Pariisista etelään. Blogillekin tulee aivan uusi ulottuvuus, sillä aion raportoida täällä ranskalaisesta kulttuurielämästä ja nykykirjallisuudesta.

Mitä esikoiskirjailijalta kysytään?

Tähän mennessä minulta on kysytty ylivoimaisesti eniten kahta asiaa:

1. Mistä sait päähäsi alkaa kirjoittaa?
2. Milloin on julkkarit?

Kysymykseen numero 2 on helppo vastata: en järjestänyt julkkareita. Ehkä olisi pitänyt, mutta en yksinkertaisesti ehtinyt.

Ensimmäinen kysymys on vaikeampi. Mistä nyt ylipäätään saan päähäni tehdä asioita? Mistä tosiaan?

Halu kirjoittaa on kehittynyt jo kauan aikaa sitten. Halun kehittymistä ovat edesauttaneet luetut kirjat, haaveilu, aikoinaan saatu kannustava palaute ja elämäntehtävän pohtiminen.

Sen sijaan Täydellisiä ihmisiä syntyi oivalluksesta: kaikilla on jotain salattavaa. Erityisesti kunnollisilla ihmisillä, koska heillä on eniten menetettävää. Kirjan tarkemman syntyhistorian voi lukea kustantajan omasta lehdestä sivulta 16:
Sammakon Sanomat 2013.

Terveisiä Turusta

Turun messuilla lukiolaiset kysyivät kivoja kysymyksiä, kuten: ”Mitä tekisit, jos et olisi kirjailija?” En ollut varma mitä pitäisi vastata, etenkin kun olen ehtinyt olemaan kirjailija noin kaksi sekuntia. Höpisin jotain valokuvaajan ammatista, vaikka oikeasti haluaisin pelastaa norsuja paratiisimaisessa ympäristössä.

Hengailin kuuntelemassa muitakin. Anja Snellmania haastateltiin Pääoma-nimisestä teoksesta. En ole lukenut montaakaan Snellmanin kirjaa sitten Sonja O:n, mutta uutukaisen haluan lukea. Snellman kertoo siinä siskonsa Marun tarinan. Maru ei ollut kuten muut. Snellman häpesi välillä siskoaan, ja niin kai vanhemmatkin. Häpeä on aina kiinnostavaa. Perheessä kulkeva, sukupolvelta toiselle siirtyvä häpeä vielä kiinnostavampaa.

Bongasin myös Bruce Oreckin vaimon Cody Douglas Oreckin, mutta valitettavasti en diplomaattikoira Deckartia.

paaoma.JPG

oreck

Täydellisiä ihmisiä on ilmestynyt

Hei kirja! Tervetuloa maailmaan! Toivottavasti löydät paljon lukijoita ja kriitikot ovat sinua kohtaan lempeitä tai ainakin oikeudenmukaisia. Muista, että mitä ikinä tapahtuukin, minun mielessäni tulet aina olemaan paras ja ihanin. Tästä eteenpäin olet omillasi. Onnea matkaan!

Täydellisiä ihmisiä

Kirjan hienot kannet on suunnitellut Riikka Majanen.

Niin ja mistä kirjaa saa? Sen voi tilata Sammakon verkkokaupasta. Kirja ilmestyy lähitulevaisuudessa kirjakauppoihin. Jos et löydä sitä hyllystä, pyydä kauppiasta tilaamaan se.

Turun kirjamessuille!

Turun kansainväliset kirjamessut järjestetään 4.–6. 10. Tämänvuotisina teemoina ovat Yhdysvallat ja – söpöä kyllä – Somero.

Minuakin haastatellaan ”Esikoiskirjan juhlaa!” -tapahtumassa lauantaina klo 13, paikkana kokoustila 3 ja äidinkielenopettajien osastolla klo 14.30. En luultavasti ehdi nähdä painosta tulevaa kirjaani ennen messuja, joten päivästä tulee kaikin puolin jännittävä.

Aion seikkailla messuilla kuuntelemassa puheenvuoroja ja ihmettelemässä kirjauutuuksia. Kirjamessujen yhteydessä järjestetään myös ruoka-, viini, levy- ja tiedemessut. Miten siellä voisi olla viihtymättä?

Koko ohjelma: Turun kirjamessut

Turun kirjamessut löytyy myös Facebookista.

Luettua

Luettua

Palasin toissapäivänä Espanjasta. Matkustamisessa on se hyvä puoli, että silloin ehtii lukea. Mitään muuta lentokoneessa ei oikein voi tehdä, paitsi syödä ylihintaisia sämpylöitä. Tosin Norwegianin eduksi täytyy sanoa, että yläilmoissa oli wifi ja koneessa oli mahdollista surffata netissä. Sitä saa tehdä muutenkin, joten luin mieluummin.

Lukemisen tahti kiihtyy. Olen alkanut lukea kirjailijoiden tuotantoa useampi teos kerrallaan. Viime aikoina olen lukenut Paul Austerin, Kreetta Onkelin ja Zadie Smithin kirjoja.

Palaan näihin, erityisesti Smithiin, kunhan saan elämäni järjestykseen tai ainakin pyykit pestyä.

Selkeän ajattelun taito

Käteni osui kirjastossa sattumalta Selkeän ajattelun taito -nimisen kirjan päälle. En vetänyt kättäni pois, vaan tartuin kirjaan varovaisen uteliaana. Alaotsikkona on: 52 ajatusvirhettä, jotka on parasta jättää muiden huoleksi. Pienen mustakantisen kirjan tekijä on Rolf Dobelli, suomenkielisen käännöksen kustantajana HS Kirjat (2012).

Toden totta, löysin kirjasta monta kiinnostavaa ajatusvirhettä, joihin itsekin voin tunnustaa syyllistyneeni. Kuten: kontrastiharha. On loogista kävellä sata metriä pidemmälle, jos on mahdollista säästää ruokakaupan laskussa kymmenen euroa. Mutta ihminen ei välttämättä kävele sata metriä pidemmälle, jos ensimmäisessä kaupassa puku maksaa 989 euroa ja sadan metrin päässä 979 euroa. Miksi ei? Molemmissa tapauksissa on kyse kymmenestä eurosta ja  sadasta metristä.

Yksi suosikeistani on saatavuusharha. Muodostamme kuvan maailmasta sen perusteella, mikä on meille tuttua. Ja meille on tuttua se, minkä olemme kuulleet moneen kertaan. Näin voidaan toistaa vaikka sanoja ufo, elämänenergia tai karma. Jossain vaiheessa ihmiset alkavat uskoa niihin. Saatavuusharhasta on kysymys myös silloin, kun yliarvioimme riskin kuolla lento-onnettomuudessa, mutta aliarvioimme riskin kuolla tavanomaisiin sairauksiin, kuten diabetekseen tai vatsasyöpään.

Dobellista on selvästi hauska arvostella taloustieteilijöitä. Ja mikäs siinä, onhan se hauskaa! Dobelli huomauttaa, että maailmassa on noin miljoona koulutettua ekonomistia, mutta yksikään heistä ei osannut ennustaa vuoden 2008 talouskriisiä. Olisi aika sietämätöntä myöntää, että maailmantalous on pohjimmiltaan järjestelmä, jota on mahdotonta ohjailla. Tässä on kyse hallintaharhasta. Haluamme uskoa hallintaan, vaikka tosielämä puhuu sitä vastaan.

Talousasiantuntijoiden tehtävänä on ennustaa talouden vaihteluita ja korkotason heilahteluita. Jos he osaisivat homman, he voisivat tehdä itsestään miljonäärejä, mutta useimmat istuvat työpöytänsä ääressä yhtä huolestuneina kuin kaikki muutkin. Tässä on kyse ennusteharhasta. Ennustajat (jotka kutsuvat itseään yleensä asiantuntijoiksi) eivät yleensä joudu maksamaan vääristä ennusteistaan mitään. Jos ennustus sattumalta osuu kohdalleen, ennustaja saa huomiota, konsultointitehtäviä ja julkaisumahdollisuuksia. Heillä ei ole siis mitään menetettävää.

Muutama ajatusvirhe kuulostaa vaikealta, kuten attribuution peruserhe. Tämä tarkoittaa asioiden henkilöitymistä: ihmiset selittävät mieluiten asioita henkilöiden, eivät ulkoisten tekijöiden kautta.

Kirja on helppo lukea. Dobellin esimerkit ovat pääsääntöisesti kustannusmaailmasta (itselleni kiinnostavaa) tai talouselämästä (vähemmän kiinnostavaa). Kirja sopii skeptikoille ja ajatusvirheistä kärsiville, eli suurin piirtein kaikille.

Kansikuvasta tulee hieno!

Sain eilen kansikuvan nähtäväkseni. Voi että se on hieno! Graafikko otti myös minun toiveeni huomioon. Kannesta tuli parempi kuin olisin ikinä voinut kuvitella. Mietin eilen, että jos kannesta poistaisi tekstin, kuvan voisi suurentaa, laittaa kehyksiin ja ripustaa minkä tahansa taidegallerian seinälle.

En liioittele, mutta saatan olla hieman puolueellinen.

Kuulin myös, että Täydellisiä ihmisiä menee loppuviikosta painoon. Näin ollen kirja ehtii hyvin Turun kirjamessuille (4. – 6.10.).

Luovuus vs. hyvä maku

Hyvä maku on luovuuden vihollinen.
(Pablo Picasso)

Picasso, I hear you. Yllä oleva onkin mottoni tällä hetkellä. Ei, en missään nimessä halua kirjoittaa mautonta tai kökköä tekstiä. Kyse on siitä, että olen oppinut että kirjoittaessa kannattaa heittää turhat ujoilut mäkeen ja kirjoittaa siitä, mistä haluaa. Ei kannata miettiä, että mitä jos joku loukkaantuu tai paheksuu kirosanoja tai mitä se äitikin tästä ajattelee.

Kun aloitin kirjoittamisen, minua hävetti ensimmäiset kaksi viikkoa. Onneksi se meni ohi. Nyt kirjoitan toista kirjaani. Minulla on aihe, joka on yhteiskunnallisesti merkittävä ja olisi varmasti tooosi painavaa asiaa. Minulla on myös toinen aihe, jossa ei ole mitään järkeä, mutta josta tekee mieli kirjoittaa.

Arvatkaa vaan, kumpi voittaa?

Kesälukemisia, osa 2

Luin alkukesästä Jennifer Eganin kirjan Aika suuri hämäys (englanniksi A Visit from the Goon Squad). Luin sen nopeasti, ja kun päästin kirjasta irti, mielipiteeni kirjasta oli että ”ihan jees”. Mutta kirja ei jättänyt rauhaan. Siinä oli paljon elementtejä, joista en pitänyt, mutta toisaalta niin paljon sellaista, josta pidin, että olen miettinyt kirjaa kesän aikana ties kuinka monta kertaa.

Aika suuri hämäys

Jennifer Egan: Aika suuri hämäys (Tammi 2012)

Kirjassa on kolmetoista lukua, joissa kuvataan risteäviä elämänkohtaloita. Oikeastaan kirjan voisi lukea missä järjestyksessä tahansa. Aika suuri hämäys ei ole romaani, mutta ei se ole novellikokoelmakaan. Yksi luvuista on tehty powerpoint-muotoon. Monissa kritiikeissä tätä ratkaisua on pidetty ”kokeilevana” ja ”rohkeana”, mutta plääh – itseäni se ärsytti.

Pienestä purnauksesta huolimatta kirja oli näin jälkikäteen ajatellen mielettömän kiinnostava. Ei ihme, että se on voittanut Pulitzer-palkinnon.

Kesän aikana luettua

Sähköpostiin tuli kirjastosta viesti, että kirjojen laina-aika päättyy kahden päivän kuluttua. Olen uusinut kirjat jo kolme kertaa, joten ne on pakko palauttaa. Voi hitsi. Kaikkea en ole ehtinyt vielä lukemaan, mutta en halua enempää sakkomaksuja. Kesällä tuli luettua ainakin seuraavat kirjat:

  • J. K. Rowling: Paikka vapaana
  • Juhani Karila: Gorilla
  • J. D. Salinger: Sieppari ruispellossa (en tiedä lasketaanko tämä, koska olen lukenut kirjan vaikka kuinka monta kertaa aikaisemmin, mutta viime kerrasta on aikaa ainakin 15 vuotta)
  • Paul Auster: Sunset Park
  • Tiina Raevaara: Hukkajoki
  • Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (rehellisyyden nimissä on sanottava, että kirja on vasta puolessa välissä enkä tiedä ehdinkö lukea sitä loppuun)
  • Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä, ”Combray” (sama juttu kuin Salingerin kanssa, olen lukenut kirjan joskus sata vuotta sitten enkä muista siitä enää mitään).

Kaikki kirjat ovat omalla tavallaan hyviä ja täysin eri syistä. Raevaaralla ja Itärannalla on hienostunut kieli, Proust ja jossain määrin myös Auster keskittyvät kuvailuun, Salinger taas on ihanan vapauttava nuoruuden angstissaan. Salingerin uusin suomennos on vuodelta 2004. Se onkin erittäin moderni. Parempi kuin Saarikosken (toivottavasti kukaan ei nyt saa slaagia). Kirja oli vielä parempi kuin muistin. Sunset Park on ensimmäinen Austerin kirja, jonka olen lukenut, hieman noloa myöntää. Kaikessa yksinkertaisuudessaan huippukamaa. Austerissa ei ole muuta vikaa kuin lievästi pakkomielteinen suhtautuminen baseballiin.

Rowling oli yllättävän hyvä, vaikka ensimmäiset 50 sivua vaikuttivat tylsiltä ja henkilöhahmoja oli liikaa. Kun sen vaiheen yli pääsi, kirjaa oli vaikea laskea käsistä. Sitä on luonnehdittu ”mustaksi komediaksi”, mutta en tiedä missä se ”komedia” oli. Kirja ei naurattanut yhtään.

Karilan Gorillaa en pysty arvioimaan täysin objektiivisesti, koska tutustuin Juhaniin kesällä novellitapahtumassa, mutta kirja oli joka tapauksessa mainio. Ytimekäs ja hauska.

Kirjapino

Tässä osa kirjastoon vietävästä kirjapinosta. Kappas, mukana on myös Steinbeck ja Baudrillard. Molemmat lemppareitani, vaikkei Baudrillard ole romaanikirjailijaa ikinä nähnytkään.

Tästä se alkaa

Nimittäin kirjallinen blogini lähtee käyntiin. Blogissa kerrotaan kirjoista ja kirjoittamisesta ja vähän kaikesta muustakin. Esikoisteokseni Täydellisiä ihmisiä julkaistaan syyskuussa. Sitä odotellessa!