Maailman paras kirja, leipomo ja parveke

2018

Minusta on edelleen mahtavaa, että leipomo on muutaman askelen päässä kotioveltani. Leipomosta saa La graine -nimistä täysjyväpatonkia. Sen taikinaa kohotetaan 18 tuntia. Patonkia tullaan hakemaan pitkän matkan takaa. Leipomosta saa myös ihania voisarvia ja suklaakakkuja.

Täällä on viime päivinä ollut niin lämmin, että parvekkeella on voinut ottaa aurinkoa, istua ja lukea.

Olen lukenut maailman parasta kirjaa. Luin sen ensimmäistä kertaa pari vuotta sitten, mutta kirja on niin täynnä viisautta että haluan lukea sen uudestaan.

Okei, ei se ole maailman paras kirja, mutta ihan hirveän hyvä. Se ei ole romaani vaan tietokirja. Se perustuu psykologian ja sosiaalipsykologian uusimpiin tutkimustuloksiin.

On kirjoja, jotka voivat muuttaa omaa ajattelua. Tämä on sellainen. Kirja kertoo miksi vastavuoroisuus on ihmisille niin tärkeää ja miksi ihmiset paheksuvat toisissa sitä minkä sallivat itselleen.

Tänään luin kirjasta lauseen: Ihmiset, jotka ilmoittavat suurimmaksi kiinnostuksen kohteekseen rahan, kuuluisuuden tai kauneuden saavuttamisen, ovat jatkuvasti vähemmän onnellisia ja jopa vähemmän terveitä kuin ne, jotka tavoittelevat vähemmän materialistisia asioita.

Kirja, jota voin suositella kaikille: Jonathan Haidt, Onnellisuushypoteesi

Mainokset

Pariisin taivaan alla

louvre

Hakeudun Pariisiin yhä uudestaan ja uudestaan.

Pariisissa tunnen itseni vapaaksi. Se liittyy elämäntilanteisiin, joissa olen Pariisiin tullut. En tiedä minkälaista täällä on herätä aikaisin aamulla, tehdä kahdeksan tuntia töitä ja tulla illalla väsyneenä metrolla kotiin. Varmaan se on samanlaista kuin kaikkialla maailmassa.

Väitän kuitenkin, että täällä elämä on astetta kevyempää.

Pariisissa – ja Ranskassa ylipäätään – ihmisiin on helpompi tutustua. Isoissa kaupungeissa voi olla varma siitä, että joukosta löytyy samankaltaisia ihmisiä.

Ehkä se liittyy myös kaupungin arkkitehtuuriin: avariin puistoihin ja bulevardeihin. Pariisissa on tilaa hengittää.

Joku on joskus novellissaan sanonut:

Pariisi on unelma, jonka kaikki haluavat uneksia uudelleen.

Se joku olen siis minä.

Olen kaksi kertaa irtisanoutunut hyvin palkatusta työstä päästäkseni opiskelemaan Pariisiin. Ensimmäisellä kerralla minulla oli rahaa vain kahdeksi kuukaudeksi. Onnekseni ihme tapahtui: sain apurahan, joka turvasi elantoni seuraavaksi vuodeksi.

Joskus arpa voittaa.

Olen vähän kateellinen sille nuoremmalle minälle, joka otti riskejä. Niin mukavaa kuin asunnon omistaminen onkin, asuntolaina rajoittaa vapauden ehtoja. Ainakin tunnetta vapaudesta. Ja viime kädessä kaikki palaa tunteisiin.

liberte

lokki

Lähtölaukaus ranskalaiseen kirjallisuuteen

Yksi vuoden 2014 tavoitteistani on ottaa haltuun ranskalainen nykykirjallisuus. Muutto Ranskaan lähestyy ja lento Pariisiin on neljän viikon kuluttua. Jihaa!

Käynnistin kirjallisuusprojektini jo joululomalla. Tosin aika kevyesti ja suomen kielellä – joulu meni muutenkin maatessa flunssan kourissa sohvan pohjalla, joten vastaanottokykyni ei ollut paras mahdollinen. Muriel Barberyn Siilin eleganssi on erittäin kelpo lukuromaani. Kirjassa on kaksi päähenkilöä, jotka asuvat samassa kerrostalossa ja tekevät pistäviä havaintoja Pariisin 7. kaupunginosan yläluokkaisesta elämästä. Toinen on 12-vuotias tyttö, joka suunnittelee itsemurhaa, toinen on kerrostalon ovenvartija, joka yrittää piilottaa älykkyytensä koppavan käytöksen taakse.

Siilin eleganssi

Muriel Barbery: Siilin elengassi (Gummerus 2013)

Kirjassa kuvataan hyvin, kuinka Ranskassa on mahdollista olla samaan aikaan sekä äärimmäisen kohtelias että todella vittumainen.

Päähenkilöt ovat pistävyydessään hauskoja. Ovenvartijan ammatissa on jotain tyypillistä ranskalaisuudelle. Ranskassa on paljon näkymättömiä ja näkyviä portteja, joita erilaisista lähtökohdista tulevan on vaikea avata.

Kirja nosti pintaan omia Ranska-kokemuksiani: muistin taas omat kohtaamiseni erilaisten portinvartijoiden kanssa. Olen käynyt ranskalaisen koulun ja asunut Pariisissa. En silti nauti turisti-Pariisista enkä ihaile Ranskaa varauksettomasti.

Kuten jokaisessa kulttuurissa, Ranskassa on omat hyvät ja huonot puolensa. Rakastan ranskalaisten estetiikan tajua ja elämästä nautiskelua, mutta ärsyynnyn yhteiskunnan hierarkioista ja jäykkyydestä. Lisäksi ranskalaiset turhan usein – ja aivan vilpittömästi – uskovat olevansa maailman napa.

Itse jouduin tottumaan Ranskassa asuessani siihen, että olen ranskalaisten silmissä eksoottinen eskimo. Hyvällä kielitaidollakaan ei ole tähän erityistä vaikutusta. Toisaalta ulkopuolisen identiteetti on luovuuden ja vapauden tila. Tällä kertaa aion nauttia siitä täysin siemauksin.