Kuukauden parhaat

IMG_3275

Ihmiset ympärillä ovat alkaneet valittaa pimeydestä. Pöh, sanon minä. Marraskuu on erittäin jees, kunhan siihen suhtautuu oikealla tavalla. Tiedättehän: kynttilät, tunnelmalliset illat, viltin alle kääriytyminen, glögit jne. Ainakin olosuhteet lukemiseen ovat optimaaliset.

Olen lukenut Suomeen palattuani aivan valtavan paljon. Lähinnä hyviä kirjoja. Muutamia huonojakin, mutta ei nyt puhuta niistä. Näitä voin sen sijaan suositella:

Laura Gustafsson: Huorasatu
David Foenkinos: Vaimoni eroottinen potentiaali
Romain Puertolos: Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin
Pauliina Rauhala: Taivaslaulu
Haruki Murakami: Kafka rannalla

Huorasatu teki vaikutuksen. Suuren vaikutuksen. Ensimmäiset pari sivua mietin, että wtf, mutta sitten teksti aukesi. En ole ikinä lukenut mitään yhtä estottomasti kirjoitettua. (Jos olet konservatiivi tai intohimoinen lihansyöjä, jätä väliin.)

Myös Taivaslaulu kolahti. Ajattelin, että mikään ei voisi vähempää kiinnostaa kuin tarina lestadiolaisten parisuhteista, mutta ehkä juuri siksi se kiinnosti. Kaunista tekstiä.

Kafka rannalla oli ensimmäinen Murakamini. Moni ystäväni on hypettänyt kirjailijaa niin paljon, että oli pakko lukea. Kirja oli… erilainen. Oliko se omituinen vai oliko se hyvä? Ainakin se herätti ajatuksia, ja se on aina hyvän merkki.

Tällä hetkellä lukulistalla ovat:
Karl Ove Knausgård: Taisteluni, ensimmäinen kirja
Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme
Kjell Westö: Kangastus 38

Kuten näkyy, en lue kirjoja heti niiden ilmestyttyä, vaan periaatteella luetaan kun ehditään.

Kyllä tässä yksi marraskuu saadaan kulumaan.

Mainokset

Sumun saartamat

IMG_3245

Tänään Munkkiniemi on kietoutunut pehmeään sumuun. Taivas ja meri ovat sulautuneet yhteen. Tällaisena päivänä on hyvä käpertyä sohvalle lukemaan runoja.

Ennen kuin päivä saapuu, minä tulen.
Ennen kuin se etsii aurinkoaan, minä valaisen.

Puut tulevat juosten perässäni, nuput kulkevat varjossani.

Kuvitelmat rakentavat kasvoihini
hiljaisuuden saaria ja linnoituksia, joiden portteja puhe ei tunne.

Ote runosta: Adonis, Päivän ja yön puu. Teoksessa Tomun taikuri (Otava, s. 123)

Joskus tarvitaan suuria sanoja. Adonikselta niitä löytyy. Adonis on syyrialaissyntyinen, arabimaailman kuuluisin nykyrunoilija. Hänelle on povattu jo vuosia Nobelin kirjallisuuspalkintoa. Tiesittekö, että kreikkalaisen mytologian Adonis oli alun perin itämainen jumala? Siitä taiteilijanimi.

Tyhjä kirjahylly

IMG_3163_1

Olen muuttanut kaksi kertaa kuukauden sisällä. Se on aika paljon. Lisäksi elämässä on tapahtunut kaikkea, jota voisi kutsua yleisnimellä säätäminen.

Muutto numero 1 johtui muutosta Ranskasta Suomeen. Muutto numero 2 puolestaan putkiremontin alta pakenemisesta. Pakkasin kirjani muoviin ja jätin ne remontin keskelle.Tällä hetkellä kirjahylly tilapäisasunnossa näyttää tyhjältä ja surulliselta.

On muutossa hyviäkin puolia. Tarpeettomasta krääsästä oli pakko hankkiutua eroon. Lisäksi sitä pääsee tutustumaan uuteen asuinalueeseen. Olen asunut Helsingissä vähän joka puolella, mutta en koskaan aikaisemmin Munkkiniemessä.

Täällä on kaunis ranta, kahviloita, kilttejä eläkeläisiä ja jopa ranskalainen bistro. Tämähän on vähän kuin olisi ulkomailla. Turistina omassa kaupungissa, vieraana omassa elämässä.

IMG_3171

IMG_3186

IMG_3200

Suomessa

3139

Paluu Suomeen, kotimaahan armahan. Ranska on yhtäkkiä todella kaukana. Viime viikolla istuin pariisilaisissa ravintoloissa, nyt katselen auringonlaskua Kaivopuiston rannassa. Sielu on vielä matkalla.

Ikävä on taakse jääneitä ihmisiä. Viinejä ja salaatinkastikkeita. Pariisin arkkitehtuuria. Ranskalaisten ”small talkia”, joka tarkoittaa sitä, että syvällisiin keskusteluihin päästään hetkessä.

Suomi tuntuu silti paratiisilta. Olen syönyt karjalanpiirakoita ja ihaillut merta. Meri ei ole niin suolainen ja voimakas kuin Atlantin rannikolla tai Välimerellä. Ihan kuin en olisi koskaan ymmärtänyt, kuinka raikasta Helsingissä onkaan.

31253149 3147

Kupliva viikonloppu

DSC_0326_1

Jos tavoitteena on hienostunut kepeys – ja sitähän me kaikki tarvitsemme joskus – kannattaa suunnata Champagnen maakuntaan maistelemaan samppanjoita. Itse tein näin viime viikonloppuna. Mukana oli rakas ystävä Suomesta.

Kävimme muun muassa Moët & Chandonin viinikellarissa Epernayn kaupungissa. Ystäväni mielestä se oli paras ekskursio ikinä (siihen sisältyi tietenkin maistiaiset).

Join myös elämäni parasta samppanjaa. Kyseessä oli Loriot-nimisen pientilan tuotos. Pullo suoraan tilalta ostetettuna maksoi peräti 13 euroa.

Tiesittekö, että magnum-kokoinen pullo on paras samppanjan säilytykseen? Ja itse asiassa samppanjaa ei saisi säilyttää kolmea vuotta enempää (vintage-samppanjoita 5-7 vuotta)? Johtopäätös: osta isoja pulloja ja juo ne kohtuullisen pian.

Aitoon samppanjaan kelpaa vain Champagnen alueen kolme rypälettä: Pinot Meunier, Pinot Noir ja Chardonnay. Kahdella ensiksi mainitulla on tumma kuori, ja niistä tehdään myös punaviiniä. Teknisesti olisi siis täysin mahdollista tehdä punaista samppanjaa. Onhan samppanjaa roseenakin, ja siinä osa on nimenomaan punaviiniä.

Punainen samppanja. Siihen ajatukseen ihastuin. Ehkä jonain päivänä maailma kokee vielä sen. Sitä odotellessa valkoinen kelpaa ihan yhtä hyvin.

IMG_2974_1 IMG_2980_1 IMG_2985_1 IMG_3008_1DSC_0393_1

Kaipausta auringonpaisteessa

IMG_2823

Ilmeisesti ulkomailla oleskelussani on saavutettu piste, jossa sitä alkaa kaivata jotain kotimaasta. Arvatkaa, mitä tällä hetkellä kaipaan Suomesta? Kaikista maailman asioista?

Suklaarusinoita ja kauppojen aukioloaikoja. Kyllä, luitte oikein: aukioloaikoja. Ranskan pikkupaikoissa – kuten täällä – aukioloajat ovat satunnaisia ja ne pitää vain opetella. Ensinnäkin, sunnuntai on vapaapäivä. Tämä selvä. Mutta niin on monissa paikoissa myös maanantai. Pikkuliikkeet ja monet pankit ovat maanantaisin kiinni. Ja keskiviikko on koululaisten vapaapäivä, eli silloin leipomot ja jotkut muutkin paikat ovat kiinni (nämä liittyvät toisiinsa, en ole ihan varma miten).

Sitten on lounastauko, eräänlainen siesta, joka vaihtelee kaupasta toiseen. Se on siinä klo 12-15 välisenä aikana, joskus se kestää klo 15.30 saakka. Jos haluaa pelata varman päälle, kannattaa siis shopata joko aamupäivällä tai klo 16 jälkeen.

Uimahallien aukioloajat ovat jo korkeamman tason matematiikkaa enkä nyt mene siihen, alkaa ottaa liikaa päähän.

Ravintolat ovat auki lounasaikana ja illallisaikana. Illallisaika alkaa klo 19, ei sekuntiakaan aikaisemmin. Eli jos sinulla on nälkä klo 14.30 ja 19 välisenä aikana, niin voi voi. Syö sämpylä. (Ja kyllä niitä täällä syödäänkin.)

Onneksi olen luonut luottamukselliset suhteet Fontainebleaun japanilaiseen ravintolaan. He päästävät minut sushilounaalle vaikka klo 16. Ehkä lähetän heille kukkia kiitokseksi, kun muutan täältä pois.

Kaipaan myös ystäviä, mutta ystävät ovat kosmisella tasolla aina läsnä, ymmärtänette mitä tarkoitan.

Jotta ei mene ihan valitukseksi, tässä asioita joista iloitsen: auringonpaiste, ulkouimala läheisessä Nemoursin kaupungissa (joka onneksi on koko kesän auki, ilman lounas- tai muitakaan taukoja), halvat kiinalais-korealaiset take away -ravintolat (nekin ovat aina auki), ranskalaisten ystävällisyys ja aina niin upea arkkitehtuuri.

Kaikkea ei voi saada kerralla.

IMG_2776_1

IMG_2781_1

Kaksi viimeistä kuvaa on otettu Fontainebleaun linnan puistosta. Suosittelen matkakohteeksi. Puisto on valtava ja sinne pääsee ilmaiseksi.

p.s. Uusimmassa Oliviassa on kirjoittamani juttu unettomuudesta. Sitäkin suosittelen.

Hopeista valoa etsimässä

IMG_2763_1

Grez-sur-Loingiin hakeuduttiin 1800-luvun lopulla maalaamaan ranskalaista joki- ja maalaismaisemaa. Grezin valoa kuvattiin utuiseksi ja hopeanhohtoiseksi.

Olen joka aamu katsellut parvekkeeltani, että missä se kuuluisa valo on. Joinain päivinä joelta toki nousee utua, mutta että hopeista? Hmm.

Tänään on ollut puolipilvinen päivä ja ehkä, siis ehkä, sain kiinni tästä valohommelista. Valossa tosiaan saattaa olla pieni hopeinen vivahde.

IMG_2756_1

Joskus on pakko päästä matkalle

Ranskalaisessa pikkukylässä satoi viikon putkeen. Alkoi tuntua siltä, että olemme jääneet vedenpaisumuksen keskelle ja kaikki järkevät ihmiset ovat lähteneet karkuun. Tai ylipäätään kaikki ihmiset.

Oli siis pakko lähteä matkalle. Ihan minne tahansa, jossa on pari palmupuuta ja aurinkoa. Ja mieluummin edullista kuin kallista. Matkakohteeksi valikoitui Espanja, monestakin syystä.

Täällä meri kohisee ja palmut huojuvat. Parasta on se, että ei ole kiire. Miehellä tilanne on toinen, koska hänen pitää tehdä töitäkin.

389_1

Matkalukemiseksi valikoitu pari kiinnostavaa kirjaa, kuten Pentti Saarikosken kaikki runot. Juuri nyt ehdoton ykkönen on kuitenkin Peter Høegin Norsunhoitajien lapset. Kirja on i-h-a-n-a. En halua sen enempää analysoida sitä, koska tekstin repostelu vain köyhdyttää lukukokemusta. Tyydyn siis toteamaan: kannattaa lukea.

Teksti on sopivan ironista omaan makuuni. Lisäksi sieltä löytää totuuksia rakkaudesta. Kuten:

Maapallon väestön voi jakaa kolmeen ryhmään: ensimmäiseen ryhmään kuuluvat kaipaavat jotakuta, joka on jättänyt heidät, toiseen ryhmään kuuluvat kaipaavat jotakuta, jota eivät ole vielä kohdanneet, ja kolmanteen kuuluvilla on jo joku, jolle he vain eivät osaa antaa tarpeeksi arvoa, ennen kuin tämä joku hylkää ja jättää heidät, jolloin he siis löytävät yllättäen itsensä ensimmäisestä ryhmästä.

Pidetään mielessä.

Maailmaan ei kuitenkaan voi suhtautua vakavasti, kun hiekka kutittelee varpaita ja ainoa tähdellinen kysymys on, mistä rantabaarista tänään haen lounassämpyläni.

Hotel Chevillon

IMG_2658

Asun tällä hetkellä taiteilijatalo Hotel Chevillonissa. Talo on rakennettu vuonna 1860, ja se toimi aikoinaan Madame Chevillonin täysihoitolana. 1880-luvulla talossa aikaansa viettivät muun muassa Carl Larsson, August Strindberg ja suomalainen Ville Vallgren. Erityisesti Larssonille Chevillonissa vietetty aika oli todellista kultakautta.

2639

1650 Talo oli jo pääsemässä rapistumaan, mutta kunniakkaan historian vuoksi se kunnostettiin 1990-luvulla kuvataitelijoiden ja kirjailijoiden käyttöön, kiitos ruotsalaisen Stiftelsen Grez-sur-Loingin säätiön.

Nyt tosin on kuulunut vähän ristiriitaisia uutisia säätiön taloudellisesta tilanteesta. Noin kuukausi sitten Dagens Industri -lehdessä huhuttiin jopa talon myymisestä. Rikkaat mesenaatit huomio, apuanne tarvitaan!

IMG_2705

Talo on täynnä tauluja, vanhempia ja uudempia. Osa on hienoja, osa taitaa olla harjoituskappaleita, joita taiteilija ei ole vain jaksanut raahata takaisin kotiinsa.

Nykyään talossa asustelee kuukauden tai parin jaksoissa myös tutkijoita, jotka kaipaavat kirjoittamisrauhaa.

Otin muutamia kuvia ulkoa ja sisältä. Lisänä elämäni ensimmäinen peiliselfie.

Fernande Sadlersin maalaus Mme Chevillonista.

Fernande Sadlersin maalaus Mme Chevillonista.

suvi_vaarla_photo

Pikku Prinssin jalanjäljillä

”Asioiden merkitys ei piile niissä itsessään, vaan asenteessamme niitä kohtaan.”
(Pikku Prinssi)

2593_5

2602_4

Viime päivien suurin elämys on ollut Lyon. Matkakohde, joka totisesti ansaitsisi enemmän arvostusta. Luulin saapuvani tylsään ranskalaiseen tavispaikkaan, mutta Lyon on suorastaan Roomaan verrattava kaunotar. Erityisesti vanha kaupunki: kapeita kujia, terasseja, värikkäitä taloja, kukkuloita ja tietenkin joki.

2568_4

Ja koska tämä ei ole pelkästään matkailublogi, muistettakoon, että Antoine de Saint-Exupéry on kotoisin Lyonista. Paikan päällä sitä onkin vaikea unohtaa, koska Lyonin lentokenttä on nimetty kirjailijan mukaan. Näin sivumennen kysyen: Miksi suomalaisia lentokenttiä ei voisi nimetä kulttuuripersoonien mukaan? Helsinki-Vantaa voisi yhtä hyvin olla, hmm, Sibeliuksen kenttä? Alvar Aallon? Tove Janssonin? Mika Waltarin?

Koulussamme luettiin Pikku Prinssiä, mutta enhän minä 9-vuotiaana tajunnut sen syvällisiä merkityksiä. Mielestäni kyseessä oli vain tarina jostain pikku planeetasta ja pojasta, joka juttelee ketun kanssa. Toimiihan se niinkin.

Pikku Prinssissä todetaan muun muassa näin: ”Ihminen ei ole koskaan tyytyväinen siellä, missä hän on.”

Niinpä niin. Hetken onnen tuo kuitenkin sänkyyn saatu aamiainen.

2604_2

Pariisin tunnetuin kirjakauppa

2455_2

Pariisi + kirjallisuus = Shakespeare & Company.

Seinen rannalla sijaitseva Shakespeare & Company on todellinen instituutio. Alkuperäisen Shakespeare & Companyn perusti Sylvia Beach vuonna 1919. Silloin kauppa sijaitsi lähellä Boulevard St. Germainea. Kauppa oli tärkeä kohtaamispaikka 1920-luvun kadotetun sukupolven kirjailijoille: siellä hengasivat mm. Ernst Hemingway, Ezra Pound ja James Joyce. Sylvia Beach myös julkaisi James Joycen Odysseuksen vuonna 1922. Kauppa suljettiin 1940-luvulla sodan vuoksi.

Kaupan nykyisen version perusti George Whitman vuonna 1951, tosin aluksi toisella nimellä. Sylvia Beach jätti kaupan nimen oikeudet Whitmanille perinnöksi ja Whitmanin kauppa muuttui Shakespeare & Companyksi vuonna 1964.

2454_4

Shakespeare & Co pyörii pääsääntöisesti ilmaistyövoimalla. Kauppa tarjoaa Pariisin romantiikkaa hakeville parikymppisille majapaikan, ja vastineeksi he tekevät töitä kaupassa. Ja toden totta, kun menee kirjakaupan sokkeloisiin takahuoneisiin ja nostaa katseensa ylös, kirjojen keskellä on myös pieniä makuuparvia, joissa työntekijät nukkuvat.

Olisin ottanut kuvankin näistä sängyistä, mutta 20-vuotias hammasraudoillaan hymyillyt myyjä tuli häätämään minut pois. Kuvaus kuulemma kielletty. Huonoa markkinointia, mutta saatte anteeksi. Yhden kuvan ehdin kuitenkin ottaa sisältä.

2460_4

Kirjakauppa sijaitsee osoitteessa 37, Rue de la Bûcherie: Shakespeare & Company

Tuokiokuvia Pariisista

Viikonloppu oli aurinkoinen ja onnellinen, mutta se myös vei minusta kaikki mehut. Pariisissa on kevät! Ja ihmisiä sen mukaan.

2489 (2)

Aina kun olen Pariisissa, joudun keskelle mielenosoitusta. Kai se johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että täällä osoitetaan mieltä koko ajan. Ja lakkoillaan. Viikonloppuna löysin itseni keskeltä vasemmistorintaman mielenosoitusta. En ota poliittiseen viestiin kantaa, mutta hauskaa heillä tuntui olevan.

2412

2403

Jos Pariisista pitäisi valita yksi lempikatu, täysin ilmeinen olisi tietenkin Boulevard Saint Germain. Toinen vahva ehdokas on Rue Vieille du Temple. Jälkimmäinen sijaitsee Marais’ssa ja on täynnä pikkuliikkeitä, ravintoloita ja taidegallerioita.

2425 (2)

Näin myös elämäni ensimmäistä kertaa jonkun uivan Seinessä. Onneksi kyseessä ei ollut hullu turisti, vaan sammakkomiehet, joilla oli pelastusharjoitus käynnissä.

2482 (3) 2500

Cartier-Bressonin näyttely Pompidoussa

2275

Kävin eilen Henri Cartier-Bressonin retrospektiivisessä valokuvanäyttelyssä Pompidou-keskuksessa.

Valokuvaaja eli 96-vuotiaaksi, joten hänen elämänsä (1908-2004) on samalla läpileikkaus koko 1900-luvusta. Cartier-Bressonilla oli aikamoinen kyky olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Nuorempana Cartier-Bresson hengaili surrealistien kanssa, sitten hänestä tuli poliittisesti aktiivinen ja vastusti esimerkiksi kolonialismia. Hän kuvasi toisen maailmansodan vankileiriltä palaavia ja vuonna 1948 hän otti kuvia Gandhista pari tuntia ennen tämän murhaa. Cartier-Bressonin kuvat Gandhin hautajaisista levisivät ympäri maailmaa.

Hän matkusteli siirtomaissa ja kuvasi Neuvostoliittoa Stalinin kuoleman jälkeen, Kuubaa vuonna 1963 ja Ranskan opiskelijamellakoita 1968. Myöhemmin hän siirtyi kuvaamaan kulutusyhteiskuntaa ja esitti kuviensa kautta kritiikkiä konsumerismia kohtaan.

Cartier-Bresson on tunnettu ratkaisevan hetken käsitteestä, eli kuva pysäyttää jonkin ratkaisevan kohdan kuvattavissa tapahtumissa. Toisaalta ratkaisevalle hetkelle on omaista juuri oikea sommittelu.

2288

2282

2292

Itse näen Cartier-Bressonin nimenomaan kuvajournalistina ja dokumentaristina.

Cartier-Bresson suhtautui kuvattaviinsa hyvin hienotunteisesti: hän ei esimerkiksi ikinä käyttänyt salamaa, kohteliaisuussyistä. Kaunis ajatus.

Sanokaa mitä sanotte, mutta minä olen aina pitänyt Pompidou-keskuksesta. Se on iso, mutta kuitenkin hallittavissa. Sen arkkitehtuurikin on sympaattista kaikessa kömpelyydessään. Sitä paitsi ylhäältä on mahtavat näkymät.

Taidenäyttelyt ovat aina hieman rasittavia – ihan kaikkea ei pysty imemään itseensä. Lopulta sitä alkaa vain kävellä saleja lävitse ja sääliä kipeytyneitä jalkojaan.

Kokemusta oli hyvä lähteä puntaroimaan cocktailien ääreen Le Fumoir -baariin. (Suosittelen.)

2334

Kirjailijoiden erikoisia tapoja

James Joyce kuulemma kirjoitti Odysseuksen makaamalla mahallaan sängyn päällä. Toisaalta Ernest Hemingway kirjoitti seisaaltaan, ainakin viimeisinä vuosinaan. Victor Hugo käytännössä telkesi itsensä lukkojen taakse saadakseen Notre Damen kellonsoittajan tehtyä deadlineen mennessä. Hän piilotti vaatteensa, jottei tulisi houkutusta lähteä ulos.

Hugon menetelmä kuulostaa toimivalta. Sitä vastoin uskon, että suurin osa kirjailijoihin liitetyistä viinatarinoista on legendaa. Harva pystyy tuottamaan hyvää tekstiä kännipäissään. Tai sitten maailma on muuttunut. Kaikki tuntemani kirjailijat (heitä ei tosin ole monta) juoksevat maratoneja tai joogaavat.

Joillakin kirjailijoilla on selkeitä tavoitteita siitä, kuinka monta sivua tai sanaa pitää päivässä kirjoittaa. Jack London kirjoitti joka ikinen päivä 1000 sanaa. Toisaalta James Joyce ylpeili sillä, että kaksi täydellistä lausetta riitti päivän työksi.

2214

Itse olen jotain siltä väliltä. Pystyn kirjoittamaan nopeasti vaikka kymmenen sivua. Mutta siitä ei ole paljon iloa, jos kirjoittaa pelkkää roskaa. Siksi välillä juutun muutamaan lauseeseen.

Ainoa (tietääkseni) erikoinen tapani on se, että istun kirjoittaessani risti-istunnassa. Aina.

Toistaiseksi oma kirjoittaminen on edistynyt ihan hyvin eikä vaatteita ole tarvinnut piilottaa. Vaikka ulkona onkin hurmaava kevätsää.

2220

Pieni keskustelu luovuudesta

You gotta be willing to fail… if you’re afraid of failing, you won’t get very far.”
(Steve Jobs)

Kävin muutama viikko takaperin keskustelun siitä, miten tullaan luovaksi. Vakuutin keskustelukumppanille, että jokainen on luova. Kysymys on vain siitä, miten luovuus saadaan ihmisestä esille.

Uskon ihan vilpittömästi, että luovuudessa ei ole kyse mysteeristä, vaan se on kaikkien ulottuvilla.

Iso osa luovuutta on se, miten suhtautuu epäonnistumisiin. Epäonnistumisen pelko estää usein tekemistä niin paljon, ettei edes yritä. Epäonnistumisen sijaan olisi parempi puhua vaikka mahdollisuudesta vaihtaa suuntaa.

Luovuudessa on kysymys leikkimisestä ja uuden oppimisesta. Eihän lapsikaan pelkää epäonnistumista leikkiessään. Ehkä yksi luovuuden määritelmä siis tässä: luovuus on leikkimistä, jolla on päämäärä. Ja sitä päämääräkin on lupa vaihtaa matkan varrella.

Onnellista ja leikkisää viikkoa kaikille!

tolkien4